Googlen datakeskuksen rakennustyöt Haminassa valmistuvat ensi vuoden alussa aikataulun mukaisesti – Laajennustyömaalla työskentelee noin 1 500 henkilöä päivässä

Uuden selvityksen mukaan Googlen Haminan datakeskus on tuonut kymmenessä vuodessa suoraan ja välillisesti Suomen bruttokansantuotteeseen 1,4 miljardia euroa.

Ella Karttunen

Googlen Haminan datakeskuksessa Kyseessä on meneillään yksi Suomen suurimmista rakennushankkeista ja samalla Kymenlaakson alueen suurin rakennushanke. Arkistokuva.
Googlen Haminan datakeskuksessa Kyseessä on meneillään yksi Suomen suurimmista rakennushankkeista ja samalla Kymenlaakson alueen suurin rakennushanke. Arkistokuva.

Haminan Googlen kuudennen datakeskuksen rakennustyöt ovat edenneet aikataulun mukaan. Googlen Haminan datakeskuksen johtaja Lauri Ikonen vahvistaa, että rakennustöissä siirrytään nyt viimeiseen vaiheeseen.

Koko Haminan Googlen datakeskus työllistää kokonaisuudessaan 3 600 ihmistä vuodessa, kun lasketaan mukaan suoraan ja välillisesti työllistetyt.

– Olemme todella ylpeitä, että Google on osa suomalaista yhteiskuntaa ja voi kutsua Haminaa kodikseen, Ikonen sanoo Googlen tiedotteessa.

Laajennustyömaalla työskentelee noin 1 500 henkilöä päivässä. Rakennustöiden arvioidaan valmistuvan ensi vuoden alussa.

Pääministeri vierailee Haminassa

Pääministeri Sanna Marin vierailee tänään Googlen Haminan datakeskuksessa tutustumassa alueeseen ja rakennustöihin ensimmäisenä rakennushankkeen ulkopuolisena vieraana.

Kyseessä on yksi Suomen suurimmista rakennushankkeista ja samalla Kymenlaakson alueen suurin rakennushanke.

– Google käyttää myös paljon alihankkijoita. Varsinkin rakennusprojekteissa työllistyy paikallisia, mutta seudulle tulee myös hyvin paljon muualta rakentajia. He asuvat ja elävät täällä, se näkyy katukuvassa muun muassa majoituksessa ja ravintoloissa, kertoo Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen.

Google julkaisee uuden selvityksen

Google julkaisee tänään perjantaina selvityksen, joka kertoo Googlen Summan vanhan paperitehtaan alueelle rakentaman datakeskuksen investoinneista, talousvaikutuksista ja vaikutuksista Suomen yhteiskuntaan. Selvitys on Googlen tilaama ja itsenäisen taloustieteen tutkimuslaitoksen Copenhagen Economicsin tuottama.

Uuden selvityksen mukaan Googlen Haminan datakeskus on tuonut kymmenessä vuodessa suoraan ja välillisesti Suomen bruttokansantuotteeseen 1,4 miljardia euroa. Vuodesta 2009 lähtien tämä datakeskus on työllistänyt vuosittain keskimäärin 1 700 ihmistä Suomessa ja tällä hetkellä 3 600 ihmistä, kun uutta datakeskusta rakennetaan.

Selvityksessä kerrotaan myös Haminan datakeskuksen tuomista hyödyistä energiatehokkuudessa. Syyskuussa uutisoitiin, että Googlella on tavoitteena olla ensimmäinen maailmanlaajuisesti aidosti hiilivapaa suuryritys vuoteen 2030 mennessä.

– On erittäin hieno juttu, että Haminan datakeskus on esimerkkinä globaalisti Googlen eri yksiköillä, sanoo Muhonen.

Hänestä on tärkeää, että tämän kokoluokan yritys toimii Haminassa tällä tavalla, myös esimerkkinä muille yrityksille. Google ostaa valtaosan Haminan datakeskuksessa käyttämästään energiasta paikallisilta tuulivoimapuistoilta ja datakeskuksen jäähdytysjärjestelmä toimii merivedellä.

– Pitkäjänteisyys ja yhteisöllinen näkökulma ovat mukana bisneksen teon lomassa. Bisnestä voi tehdä monella tapaa, kertoo Muhonen.

Koulutuksia ja valmennuksia työnhakuun ja liiketoiminnan kasvattamiseen

Koronapandemian myötä Google on opettanut monille suomalaisille digitaitoja.

– Tänä vuonna Googlen tavoite oli kouluttaa 10 000 suomalaista työelämän digitaidoissa, mutta koulutimmekin kaksinkertaisesti sen määrän, sillä suomalaisten tarve näille kursseille oli niin suurta, sanoo Googlen Suomen yhteiskuntasuhdejohtaja Heidi Jern tiedotteessa.

Google ilmoittaa sitoutuvansa auttamaan yhteensä 60 000 suomalaista ja suomalaista yritystä ensi vuoden loppuun mennessä. Google järjestää koulutuksia ja valmennuksia suomalaisten yhteistyökumppanien, yritysten ja järjestöjen kanssa. Koulutusten tavoitteena on auttaa hyödyntämään digitalisaation tuomia mahdollisuuksia, löytämään töitä ja kasvattamaan liiketoimintaansa.

– Pelkästään Haminassa olemme kouluttaneet jo satoja pienyrittäjiä digitaidoissa, kertoo Jern tiedotteessa.

Tämän lisäksi Google kehittää työnhakijoiden koulutuksia yhdessä TE-palveluiden kanssa, kouluttaa ammattiliittojen jäseniä yhdessä SAK:n kanssa ja pyörittää Grow with Google -koulutushanketta.

Juttua muokattu 20.11 kello 16.55. Google kertoi erheellisesti tiedotteessaan, että laajennustyömaalla työskentelee 3 600 ihmistä vuodessa. Yhtiö tarkentaa, että lukema on kokonaisluku, johon sisältyvät kaikki Haminan Googlen datakeskuksen välillisesti tai välittömästi työllistämät henkilöt. Otsikkoon korjattu ja juttuun lisätty, että laajennustyömaalla työskentelee noin 1 500 henkilöä päivässä.