Katariinan meripuiston lämmössä ihmiset kohtasivat taas — Yli sata hoiva-asukasta pääsi lenkille ja vapaaehtoisia saattajiakin oli paljon saapunut paikalle

Linda Varoma

Anu ja Tomi Ranta olivat lähteneet saattajiksi kävelylenkkejä varten.
Anu ja Tomi Ranta olivat lähteneet saattajiksi kävelylenkkejä varten.

Katariinan meripuistossa ihmiset kohtasivat toisiaan leppoisassa tunnelmassa ja loistavan kevätsään helliessä ulkoilijoita sunnuntaina. Jo perinteiseen tapaan vietettiin Kotkassa päivää, jolloin kenenkään ei tarvitse olla yksin.

Kotkalaiset Anu ja Tomi Ranta odottelivat meripuiston portilla taksikuljetuksia, jotka toivat meren äärelle hoiva-asukkaita eri puolilta kaupunkia. Heitä saapui yhteensä 105 ja paikalle tarvittiin paljon saattajia.

Saattajiksi lähteneet Rannat totesivat, että tällainen toiminta on hyvin tärkeää. — Yksinäisiä ihmisiä on paljon, sellaisia, jotka kaipaavat seuraa ympärilleen ja tämä on yksi todella hyvä keino järjestää sitä.

Tilastojen mukaan yksinäisyydestä kärsii jopa puoli miljoonaa suomalaista. On paljon sellaisia, joiden nimeä ei muisteta ja ihminen kokee olevansa näkymätön.

Linda Varoma

Puitteet ja sää olivat loistavat Kohtaamisia Kotkassa -tapahtumalle Katariinan meripuistossa sunnuntaina.

Anu Rannan mukaan jo kahtena aiempana vuonna oli tarkoitus lähteä mukaan saattajaksi, mutta aikataulut eivät menneet kohdalleen.

— Nyt kun mies oli jo ilmoittautunut, päätin lähteä myös. Tällaisen toiminnan idea on loistava ja nyt myös sää on hieno, lämmin ja aurinkoinen.

Lenkille Rannan pariskunta lähti yhdessä Eeva Osolan kanssa. Aivan omaan tahtiin ja lenkin pituudelle oli erilaisia vaihtoehtoja.

Viime vuonna Kohtaamisia Kotkassa -tapahtuma houkutteli meripuistoon noin 3000 ihmistä. Sunnuntaina autojen pysäköintipaikat täyttyivät niin ripeään tahtiin, että ainakin saman verran väkeä oli odotettavissa.

Rentouttavaa liikuntaa

Linda Varoma

Taijin rentoutttavia ja myös lihaskuntoa sekä tasapainoa kehittäviä liikkeitä esittelivät Kalevi Laine, Tuija Laine ja Kristiina Nikkola.

Rentoutumista pääsi kokeilemaan joogan ja taijin parissa. Taiji on nykyään eniten tunnettu terveyttä edistävänä liikuntamuotona. Se sopii rauhallisen rytminsä ja hitaiden liikkeidensä ansiosta kaikenikäisille ja –kuntoisille.

Taijilla on todettu olevan myös monia terveysvaikutuksia ja sen harjoittaminen auttaa rentouttaa mieltä sekä kehoa. Laji kohentaa lihaskuntoa ja parantaa tasapainoa.

Kulttuuriohjelmaakin oli tarjolla. Lavalla esiintyivät Johanna Nopanen, The Band, Klovni Mutteri ja Roope Palmu.

Eri yhdistyksiä on paikalla esittelemässä toimintaansa. Lammasaitauksessa ei ollut vielä määkijöitä, vaan ruohikolla kirmailivat shetlanninponit.

Kommentoidut