Upottava märkä hiekka yllätti kävelijän Haminassa rakennustyömaalla – Jäi jumiin kahdeksikymmeneksi minuutiksi, pelastuslaitos kävi auttamassa

Kai Skyttä

Kävelijä juuttui kiinni upottavaan hiekkaan. Arkistokuva.
Kävelijä juuttui kiinni upottavaan hiekkaan. Arkistokuva.

Maanantaiaamuna Haminassa kävellen liikkeellä ollut henkilö juuttui kiinni maahan suurlipun lähettyvillä. Hän käveli ennen yhdeksää Lepikonrannan uuden päiväkodin alueen rakennustyömaa-alueen läpi ja jumiutui yllättäen kiinni upottavaan maahan, jossa oli märkää hiekkaa.

— Hän ei päässyt siitä sitten omin avuin pois. Noin 20 minuuttia hän oli siinä ollut, ennen kuin sitten soitti hätäkeskukseen ja kävimme auttamassa henkilön siitä pois, kertoo asemamestari Antti Kosonen Kymenlaakson pelastuslaitokselta.

Tämän jälkeen henkilö pääsi jatkamaan matkaa kotiin. Sateisella säällä on osuutta rakennustyömaan olosuhteisiin.

— Arvioni mukaan märkyys on tehnyt maan upottavaksi. Kuivalla kelillä ei varmaan olisi upottanutkaan yhtään, sanoo Kosonen.