Seurakunta myy Kulmakiven — Kaavamuutoksesta alustavasti keskusteltu Haminan kaupungin kanssa

Sisäilmaongelmaisen seurakuntatalon korjauskustannukset olisivat liikaa Haminan seurakunnalle.

Antti-Jussi Larvio

Haminan seurakunta on päättänyt luopua Kulmakiven kiinteistöstä. Sisäilmaongelmallisen kiinteistön kunnostus tulisi liian kalliiksi.
Haminan seurakunta on päättänyt luopua Kulmakiven kiinteistöstä. Sisäilmaongelmallisen kiinteistön kunnostus tulisi liian kalliiksi.

Hamina seurakunta on päättänyt myydä Mannerheimintiellä Haminan keskustassa sijaitsevan Kulmakiven seurakuntatalon. Seurakunnan kirkkovaltuusto päätti tiistaina muuttaa seurakunnan kiinteistöstrategiaa niin, että Kultakivi on lisätty myytävien kiinteistöjen joukkoon.

Vuonna 1939 rakennetun toimisto-osan ja 1950-luvulla rakennetun varsinaisen seurakuntatalon korjaamisen on arvioitu maksavan 1,8 miljoonaa euroa, johon seurakunta ei katso voivansa ryhtyä.

Kaavamuutos mahdollinen

Viime vuonna seurakunta peruskorjasi sisäilmaongelmista kärsineen Pikkuympyräkadulla sijaitsevan Herran Kukkaro -kiinteistön lähes 800 000 eurolla. Herran Kukkaro on rakennettu 1800-luvun puolivälissä ja se on suojeltu. Kulmakivellä ei ole suojeluarvoa.

Seurakunnan talousjohtaja Tarja Partasen mukaan seurakunta on selvittänyt Haminan kaupungilta mahdollisuutta kaavamuutokseen Kulmakiven kiinteistön korttelissa.

— Seurakunta ei itse lähde kaavamuutosta ajamaan, mutta olemme keskustelleet sen mahdollisuudesta kaupungin kanssa myyntiä ajatellen. Kaavoituksella siihen voisi saada asuinkerrostalon, jonka alakerrassa olisi liikehuoneistoja, Partanen sanoo.

Myynti helpottumassa

Kulmakiven myynti ei Partasen mukaan todennäköisesti tule vaatimaan kirkkohallituksen vahvistusta, sillä lakia ollaan muuttamassa.

— Kirkkolaki on muuttumassa niin, että muiden kuin kirkollisten rakennusten osalta ei kirkkohallituksen vahvistusta enää tarvita. Tämä nopeuttaa prosesseja.

Edellinen Haminan seurakunnan kiinteistökauppa tehtiin jokin aika sitten. Tuolloin seurakunta myi Markkulan leirikeskuksen ja sen kauppa matkaa kirkkohallitukseen, kun seurakunnan kirkkovaltuuston päätöksen valitusaika päättyy.