Etiopiasta Kotkaan adoptoitu Sara Rintamo on ymmärtänyt, ettei huutelijoiden kanssa voi keskustella järkevästi

Raimo Eerola

Helsinkiläinen juristi Sara Rintamo pyrkii ohittamaan loukkaukset olankohautuksella. Hän mielummin nauraa ongelmat pois.
Helsinkiläinen juristi Sara Rintamo pyrkii ohittamaan loukkaukset olankohautuksella. Hän mielummin nauraa ongelmat pois.

Vartija seuraa kaupassa, joku sylkäisee naamaan, yöjunassa ja kadulla huudellaan perään. Sara Rintamon elämä on aina ollut tällaista. Toisinaan rasismi on hienovaraisempaa. Sellaista, että viinimessuilla maksulipuke pyydetään ensin ja viini annetaan vasta sitten.

Kerran iäkäs nainen oli kaatunut kaupan edessä ja hänen ostoksensa olivat levinneet kadulle. Kun Rintamo riensi auttamaan tavaroiden keräämisessä, nainen kivahti hänelle: älä koske, älä varasta niitä!

Rintamo suhtautuu vastaaviin tilanteisiin yleensä rauhallisesti, mutta silloin hän ajatteli, että pidä tunkkisi. Hän lopettaisi rasismin mielellään, mutta on todennut viisaammaksi olla lähtemättä huuteluihin mukaan.

— Huutelijoiden kanssa ei voi useinkaan keskustella järkevästi.

Rintamo yrittää jättää ilkeät kommentit huomiotta, jotta ei pilaisi päiväänsä, mutta joskus hänkin pahoittaa mielensä. Kerran Rintamo hermostui, kun oli baarissa viettämässä iltaa. Humaltunut mies alkoi tivata Rintamolta, mistä tämä on kotoisin. Kun hän vastasi, että Kotkasta, mies suuttui.

— Se oli hänen mielestään väärä vastaus.

Pitää olla sitä, mitä on

Rintamo adoptoitiin etiopialaisesta lastenkodista Kotkaan vuonna 1991, kun hän oli vähän alle 1-vuotias. Mukana tuli muutama valokuva.

Biologisista vanhemmistaan Rintamo ei tiedä mitään. Hän kokee, että adoptiovanhemmat ovat hänen ainoat vanhempansa. Jos hänen syntyperästään joskus käytiin keskusteluja vanhempien kanssa, hän ei muista niitä.

— Tosi usein unohdan näyttäväni erilaiselta kuin muut.

Rintamon vanhemmat ovat aina korostaneet, että pitää olla sitä, mitä on. Rasismi ei ole omasta tekemisestä kiinni.

Rintamo seuraa huolestuneena tämänhetkistä maahanmuutto- ja rasismikeskustelua.

— Ymmärrän, että maahanmuutossa on ongelmia, mutta ne eivät aina ole yksittäisistä ihmisistä johtuvia. Rakenteelliset ongelmat pitäisi purkaa tai vähintäänkin tiedostaa.

Rintamon lapsuus oli hauskaa ja mukavaa aikaa. Hän oli iloinen tyttö, joka luki paljon. Koulunkäynti oli helppoa ja myöhemmin opiskelukin mieluista.

Nykyisessä työssään Rintamo joutuu lukemaan ja kirjoittamaan jatkuvasti. Lukeminen on nimittäin juristien supervoima.

— Harmittaa, että lukemisesta on tullut työtä, eikä se vapaa-ajalla enää huvita. Onneksi olen keksinyt siihen lääkkeen: äänikirjat. Niitä voi kuunnella työmatkoilla.

Ally McBeal inspiroi opintoihin

Nuorena Rintamo seurasi paljon oikeus- ja lääkäriaiheisia sarjoja, mikä vaikutti urahaaveisiin. Lukion jälkeen hän hakeutui sekä lääketieteen että oikeustieteen valmennuskursseille. Kursseille pääsi haastattelujen kautta. Tuore ylioppilas valitsi oikeustieteen puhtaasti sillä perusteella, että kurssinvetäjä oli mukavampi.

— Myöhemmin kävi ilmi, että myös lääkiksen valmennuskurssin vetäjä on todella mukava, kun tein töitä kyseisessä firmassa, Rintamo sanoo nauraen.

Lähes päivälleen vuosi sitten valmistunut lakimies nauttii suuresti työstään, vaikka se ei olekaan sellaista kuin tv-sarja Ally McBealissa uskoteltiin. Hän tekee töitä perheiden jäämistöoikeuden parissa eli selvittää kuolinpesiä.

— Vastaan tulee jatkuvasti juridisesti yllättäviä ja elämän monimuotoisuudesta kertovia asioita. Jos esimerkiksi kiinteistöä ei ole lainhuudatettu, voi joutua selvittämään, mitä omistussuhteissa on viimeisen 70 vuoden aikana tapahtunut. Välillä työskentely on hankalaa, välillä yksinkertaista.

Rintamo pitää edelleen hyvistä oikeusdraamoista, vaikka tietää, etteivät asiat oikeasti mene kuin elokuvissa. Hän ei ole itse esiintynyt oikeussalissa vielä kertaakaan, mutta kurssit oikeudenkäyntiluvan saamiseksi alkavat ensi syksynä.

Rintamon mielestä muutto Kotkasta Helsinkiin oli pelkästään positiivinen asia. Hän nauttii väenpaljoudesta.

— Pienestä kaupungista kotoisin oleva ystäväni on kehittänyt teorian, jonka mukaan pikkukaupungista olevat haluavat aina isompaan kaupunkiin. Allekirjoitan tämän. Kun on ollut Helsingissä aikansa, kaupunki alkaa tuntua pieneltä. Sunnuntaina voi mennä seisomaan keskelle Mannerheimintietä, eikä siellä ole ketään.

Hän kuitenkin vierailee kotikaupungissaan suurin piirtein kahdesti kuussa. Perheellä on mökki Kirkonmaan saaressa Kotkan edustalla.

— Helsinkiin muutettuani tuntui siltä, että täällä olisi enemmän pahantahtoista rasismia. Tietenkin myös ihmisiä on enemmän, eli varmasti huutelijoiden osuus ei merkittävästi eroa Kotkasta. Kotkaa tulee kyllä ikävä etenkin kesäisin, kun siellä on niin kaunista.

Pankkivirkailija loukkasi vahingossa

Rintamon kokeman rasismin voi jakaa kahteen: on pahantahtoista rasismia ja vahinkorasismia. Jälkimmäistä kuvaa eräs työasioissa tehty käynti pankkiin.

Rintamolla oli sovittuna tapaaminen pankkivirkailijan kanssa. Hän odotti ja odotti pankin aulassa, mutta ketään ei kuulunut. Lopulta virkailija soitti Rintamolle ja kertoi käyneensä etsimässä häntä aulassa. Kuultuaan, että Rintamo oli istunut siellä koko ajan, virkailija käveli aulaan puhelin kädessään. Rintamon löydettyään hän totesi, että oli odottanut ”jotain juristin näköistä”.

— Totesin siihen, että tältä mä pääasiallisesti näytän. En tiedä, viittasiko hän pukeutumistyyliini, vai siihen, että olen musta.

Rintamo tunnustaa olleensa ennen hupparityttö. Pukeutumistyyli muuttui hiljalleen työelämän myötä, ja siihen vaikutti myös pankkiepisodi. Nyt hän pitää töissä kauluspaitaa ja jakkupuvun takkia. Hän ei usko kokeneensa enempää uskottavuusongelmia kuin kukaan muukaan nuori ammattilainen työelämässä.

Pukeutumista lukuun ottamatta Rintamo ei vastaa millään tasolla stereotypiaa pidättyväisestä, viileän analyyttisestä lakinaisesta. Hän nauraa ja hymyilee jatkuvasti ja puhua pulputtaa eläväisesti. Kaiken muun ohella opimme, että hän saa usein parkkisakkoja, kotitaloa vastapäätä on putka ja lokit ovat pommittaneet häntä useammin kuin kerran.

— On muuten vaikeaa puhdistaa lokinkakkaa afrosta, Rintamo tokaisee ja nauraa taas.

Sara Rintamo

Syntynyt 11.11.1990 Etiopian Dire Dawassa.

Adoptoitu alle 1-vuotiaana Suomeen.

Valmistunut ylioppilaaksi Kotkan lyseon lukiosta vuonna 2009.

Valmistunut oikeustieteen maisteriksi vuonna 2016.

Asuu Helsingissä ja työskentelee asianajotoimistossa.

Perheeseen kuuluvat äiti, isä ja avopuoliso.

Harrastaa sarjojen ja elokuvien katsomista Netflixistä sekä harvakseltaan valokuvausta.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.