Lintuharrastajat odottavat lämmintä säätä kuin muumit ensimmäistä kevätpäivää — Laulujoutsenet kilpailevat jo parhaista pesäpaikoista Etelä-Kymenlaaksossa

Lintuasiantuntija Mikko Pöyhönen odottaa kevätmuuton pääsevät parempaan vauhtiin maaliskuun puolivälissä.

Johanna Vehkaluoto

Lintuasiantuntija Mikko Pöyhönen ennustaa kevätmuuton pääsevän taas vauhtiin maaliskuun puolivälissä.

Ensimmäiset muuttajat saapuivat helmikuun loppupuolella. Saapujien joukossa oli laulujoutsenia ja kiuruja.

— Sen jälkeen muutto on ollut lähes pysähdyksissä ja ennusteiden mukaan se alkaa uudestaan maaliskuun puolivälissä sään taas lämmetessä, toteaa kotkalainen lintuasiantuntija Mikko Pöyhönen.

Joutsenet etsivät pesäpaikkoja

Lintujen muuttopuuhat eivät ole täysin jumissa, vaan esimerkiksi harmaalokit ovat lyhyen talvitauon jälkeen palanneet maisemiin.

— Tänne on saapunut jo joitakin satoja laulujoutsenia. Niiden pitää päästä valtaamaan ajoissa parhaat pesimispaikat. Laulujoutsenet voivat paastota pitkäänkin, jos ruokaa ei ole vielä tarjolla. Merellä on kyhmyjoutsenia ja koska meri on jo auki, ne löytävät itselleen ruokaa, kertoo Pöyhönen.

All Over Press

Etelä-Kymenlaaksoon on jo saapunut satoja laulujoutsenia.

Kevätsää tuo linnut mukanaan

Kevättalvi on lintuharrastajille odotuksen aikaa.

— Kyllä tässä lintuharrastajat ovat jo kovin hermostuneita. On vaikeaa keskittyä mihinkään, mutta täytyy vaan odottaa, niin kuin muumit konsanaan, sitä kevään ensimmäistä päivää. Silloin muutto oikeasti alkaa ryminällä, ennustaa Pöyhönen.

Saapuneet muuttolinnut

12.2.  telkkä, harmaalokki

15.2.  kyhmyjoutsen, telkkä, kiuru

16.2.  kanadanhanhi

19.2.  laulujoutsen

23.2.  sarvipöllö

25.2.  uuttukyyhky

26.2.  kottarainen

28.2.  merimetso, töyhtöhyyppä, pulmunen

3.3.    hiirihaukka

8.3.    harmaahaikara