Osa kotkalaisista elintarvikealan yrittäjistä rajoittaa toimintaansa jo itsenäisesti – Terveystarkastaja: "Moni yrittää löytää tavan, jolla pitää paikkaa pystyssä, kun ihmiset eivät liiku"

Monelle kotkalaiselle elintarvikeyrittäjälle ruokien kuljetus on uutta toimintaa. Tähänkin on saatavilla ohjeistusta Kotkan kaupungin ympäristöterveydenhuollosta.

Timo Mustalampi

Henkilöstöravintoloissa asiakaskunta on rajattu vain tiettyihin asiakkaisiin. Arkistokuva.
Henkilöstöravintoloissa asiakaskunta on rajattu vain tiettyihin asiakkaisiin. Arkistokuva.

Ruokaviraston mukaan koronavirus leviää pisaratartuntana ihmisestä toiseen, ei elintarvikkeiden välityksellä. Jotta uusia tartuntoja saadaan vältettyä, täytyy minimoida kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen myös elintarvikehuoneistoissa. Siksi hallitus valmistelee elintarvikehuoneistojen rajoittamista sillä tavalla, että asiakastilat suljetaan. Rajoitus tulee voimaan aikaisintaan 28.3.

Esimerkiksi henkilöstöravintolat voivat kuitenkin jatkaa toimintaansa, sillä niissä asiakaskunta on rajattu vain tiettyihin asiakkaisiin. Aterioita voi myös myydä mukaan tai toimittaa ulos.

Kotkassakin moni elintarvikeyrittäjä rajoittaa toimintaansa

Kotkan kaupungin tiedotteen mukaan osa Kotkan seudun elintarvikealan yrittäjistä on rajoittanut toimintaansa jo itsenäisesti. Hallituksen toiveena on, että mahdollisimman moni yrittäjä tekisi näin.

Kotkan kaupungin ympäristöterveydenhuollon palveluyksikön terveystarkastaja Tarja Kemppaiselle ei ole vielä tähän mennessä tullut paljoa kysymyksiä elintarvikeyrittäjiltä poikkeusoloissa. Tilanne on joka tapauksessa haasteellinen ravintolayrittäjille.

– Moni yrittää löytää tavan, jolla pitää paikkaa pystyssä, kun ihmiset eivät liiku, kertoo Kemppainen.

Pääosin ihmiset liikkuvat poikkeusolojen aikana vain ruokakaupoissa.

Ruoan kuljetus on uutta monille yrittäjille

Kemppaisen mukaan monelle kotkalaiselle elintarvikeyrittäjälle ruokien kuljetus on uutta toimintaa. Tähänkin on saatavilla ohjeistusta Kotkan kaupungin ympäristöterveydenhuollosta.

Elintarvikealan yrittäjät voivat poikkeusoloissa kuljettaa ruokaa esimerkiksi omilla henkilöautoillaan. Kotkan kaupungin ympäristöterveydenhuolto muistuttaa, että ruoka tulee pakata puhtaisiin kuljetuslaatikoihin ja suojata auton sisätila esimerkiksi puhtaalla pressulla. Kuljetuksessakin kuuman ruoan pitää säilyä kuumana ja kylmän kylmänä.

Kauppoihin on mahdollista toimittaa ruoka-annoksia myytäväksi

Yksi keino ruoan myymiseen epidemia-aikana on se, että ravintola toimittaa jäähdytettyjä ruoka-annoksia myytäväksi kauppoihin. Ruokavirasto ohjeistaa pitämään huolta annosten lämpötilaolosuhteista ja pakkausmateriaalien soveltuvuudesta. Myyntiaikojen pitää olla sopivan lyhyitä, jos elintarvikkeiden säilyvyyttä ei ole varmistettu.

Myös pakkausmerkintöjen kanssa täytyy olla tarkkana ja varmistaa, että lainsäädännön edellyttämät merkinnät ovat pakkauksissa. Epidemia-aikana pakkausmerkinnöissä on tiettyjä joustoja. Poikkeuksellisesti ilman suomen- ja ruotsinkielisiä pakkausmerkintöjä voi myydä tiettyjä tuotteita, esimerkiksi sokeria, riisiä sekä vedestä ja vehnästä valmistettua pastaa. Pakkausmerkinnät pitää kuitenkin olla saatavilla kaupasta ja näkyvillä elintarvikkeen läheisyydessä.

Käsihygienia tärkeää kaikille

Puhtaanapitoon täytyy kiinnittää paljon huomiota. Ovenkahvat, maksupäätteet, ottimet, pisarasuojaukset, ostoskorit, ostoskärryt ja käymälätilat on puhdistettava mahdollisimman usein.

Työntekijöiden käsihygienia on tärkeää ja töihin ei saa mennä sairaana. Käsihygienia on ensiarvoisen tärkeää aivan jokaiselle ihmiselle.

– Käsiä ei saa pestä hätäisesti, vaan pitää pestä kunnolla vedellä ja saippualla, muistuttaa Kemppainen.

Käsidesien käyttö on yleistynyt, mutta siitä huolimatta tärkeintä on huolellinen käsienpesu vedellä ja saippualla.

Ruoka-apu on sallittu poikkeusoloissakin

Ruoka-apua saa antaa myös poikkeusoloissa, mutta kanssakäymistä pitää välttää. Ruoat suositellaan pakattavaksi valmiisiin kasseihin. Mahdollisessa jonottamisessakin pitää välttää koronavirustartuntojen leviämistä.

Väliaikaisesta ruoka-aputoiminnasta ei ole välttämätöntä tehdä ilmoitusta, mutta näissäkin tapauksissa suositellaan ottamaan puhelimitse tai sähköpostitse yhteyttä elintarvikevalvontaan.

Neuvontaa saa myös Kotkan kaupungin ympäristöterveydenhuollosta

Tarkempia toimintaohjeita on Ruokaviraston verkkosivuilla.

Lisätietoja tilanteessa antavat myös puhelimitse ja sähköpostitse Kotkan kaupungin ympäristöterveydenhuollon palveluyksikön terveystarkastajat, ympäristöterveyssuunnittelija ja kaupungineläinlääkäri. Heidän yhteinen sähköpostiosoitteensa on ympäristoterveys@kotka.fi.

Yhteystietoja

Kotkan kaupungin ympäristöterveydenhuollon palveluyksikkö

Terveystarkastaja Tarja Kemppainen, puh. 044 702 4160

Terveystarkastaja Merja Lumme, puh. 044 702 4808

Terveystarkastaja Emma Muurinen, puh. 040 653 2887

Terveystarkastaja Mirva Lahtela, puh. 044 702 4807

Ympäristöterveyssuunnittelija Jenny Holm, puh. 040 726 4163

Kaupungineläinlääkäri vs. Essi Jurvanen, puh. 040 577 2198