Uutisen takaa: Varuskuntakerhon kaupan taustalla iso pelastusoperaatio

Haminan varuskuntakerhokiinteistön kohtalon hetket ovat perjantaina käsillä. Kaikkia kuitenkin alkoi oikeastaan jo vuonna 2003, kun kiinteistö siirtyi Senaatti-kiinteistöille.

Raimo Eerola

Haminan varuskuntakerhokiinteistön ostaminen Haminan kaupungille ratkeaa perjantaina.

Vuonna 2003 otettiin ensiaskeleet suuriin kiinteistöjärjestelyihin Suomessa. Tuolloin Puolustusvoimien kiinteistöt siirtyivät valtion Senaatti-kiinteistöille ja Puolustusvoimista tuli vuokralainen.

Senaatti-kiinteistöt ei kohdellut eikä kohtele Puolustusvoimia vuokraisäntänä silkkihansikkain, vaan vuokrat asetettiin käyvälle tasolle. Puolustusvoimissa muutokseen reagoitiin kartoittamalla sille tarpeelliset kiinteistöt. Haminassa se merkitsi noin 15 rakennuksesta luopumista, niiden joukossa Päällystökerho. Silloinen Upseerikerho jäi vielä vuokrattavien listalle ja yrittäjäksi tuli Kapeet Oy. Upseerikerhosta tuli samalla Haminan Varuskuntakerho, jolla hyviteltiin Päällystökerhon lopettamista.

Haminan Varuskuntakerhon suhteen seesteistä aikaa elettiin viime vuoteen saakka, jolloin Puolustusvoimat veti vyötä kireämmälle ja ilmoitti lopettavansa kaikkien kerhokiinteistöjen vuokraamisen Senaatti-kiinteistöiltä. Niiden ei katsottu liittyvän Puolustusvoimien keskeiseen toimintaan. Vuokrasopimusten ilmoitettiin päättyvän vuoden 2016 lopussa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet