Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä — Kotkassa kahtena ensimmäisenä päivänä äänensä antoi 751 seurakuntalaista

Karhulan seurakuntakeskuksessa on ollut jopa jonoja. Myös Pyhtäällä on äänestys on sujunut nousujohteisesti. Haminassa äänestysprosentti on vielä toistaiseksi melko alhainen.

Kai Skyttä

Seurakuntavaalit järjestetään 18. marraskuuta. Vaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina ja päättyy tulevana lauantaina.
Seurakuntavaalit järjestetään 18. marraskuuta. Vaalien ennakkoäänestys alkoi tiistaina ja päättyy tulevana lauantaina.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikko on alkanut vilkkaana Etelä-Kymenlaaksossa. Kotkassa annettiin kahtena ensimmäisenä äänestyspäivänä 751 ääntä. Tämä on lähes puolet viime vaalien kaikista ennakkoäänistä.

Kotka—Kymin seurakunnan viestintäpäällikkö Emilia Pulkki kertoo, että suoria vertailuja neljän vuoden takaisiin vaaleihin on vaikea tehdä, koska vuonna 2014 Kotkassa oli vielä kolme seurakuntaa.

— Vuonna 2014 kolmessa seurakunnassa annettiin yhteensä 1 807 ennakkoääntä, Pulkki sanoo.

Karhulassa jonoja

Pulkin mukaan vaaliuurnilla on käyty ahkerasti etenkin Karhulan seurakuntakeskuksessa, jossa on ollut jopa jonoja.

— Tuntuma on, että äänestys on lähtenyt hyvin käyntiin.

Pulkki kertoo, että myös ennakkoäänestysbussi on saanut positiivisen vastaanoton. Tiistaina vaalibussi käväisi muun muassa Hurukselassa. Tänään aukesivat äänestyspisteet Kauppakeskus Pasaatissa ja Automarket Prismassa.

— Pasaatin ja Prisman äänestyspaikat ovat avoinna lauantaihin asti. Halusimme tuoda äänestysmahdollisuuksia sinne, missä ihmiset ovat.

Lauantain vaikutus vielä arvoitus

Haminassa äänestys on lähtenyt verkkaisesti liikkeelle. Seurakunnan tiedotussihteeri Marja-Leena Tella kertoo, että tiistaina ja keskiviikkona annettiin Haminassa, Miehikkälässä ja Virolahdella yhteensä 607 ääntä.

— Toistaiseksi äänestysprosentti on melko alhainen eli 3,7, Tella toteaa.

Vuodesta 1998 Haminan seurakunnassa vaaleja toimittanut rovasti Juha Parjanen sanoo, että kahden ensimmäisen päivän perusteella ei vielä pysty arvioimaan äänestysvilkkautta. Hänen mukaansa nämä vaalit eroavat edeltäjistään, sillä nyt voi ensimmäistä kertaa äänestää ennakkoon myös lauantaina.

— Itsekin odotan uteliaana, mikä on lauantaipäivän merkitys äänestysprosentille.

Pyhtäällä nousujohteista

Pyhtäällä kävi tiistaina ja keskiviikkona äänestämässä yhteensä 136 seurakuntalaista. Kirkkoherranviraston toimistonhoitaja Päivi Björkas kertoo, että ennakkoäänestys on alkanut Pyhtäällä nousujohteisesti.

— Neljä vuotta sitten kirkkoherranvirastossa annettiin koko ennakkoäänestysaikana 95 ääntä. Nyt virastossa on kahden päivän aikana käynyt äänestämässä jo 84 ihmistä.

Björkas arvelee, että aktiivisuuteen on vaikuttanut ennakkoäänestyspaikkojen lisääminen. Tänä vuonna vaaliuurnille on päässyt muun muassa Hirvikoskella.

Vaalipäivä 18. marraskuuta

Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on lauantaina 10. päivä marraskuuta. Varsinainen vaalipäivä on 18. päivä marraskuuta. Seurakuntavaaleissa saavat äänestää kaikki 16 vuotta täytteet seurakunnan jäsenet.

Ennakkoäänestyspaikat ja ehdokkaiden äänestysnumerot löytyvät seurakuntien verkkosivustoilta sekä valtakunnalliselta vaalisivustolta www.seurakuntavaalit.fi.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet