Hamina bastionin tapahtumat rikkoivat yleisöennätyksiä — Ensi vuonna bastioniin on luvassa viisipäiväinen Miekat, muurit ja musketit -historiafestivaali

Yli 41 000 ihmistä kävi viime vuonna Hamina Bastionissa. Uudesta historiafestivaalista halutaan bastioniin tattoon välivuosina toistuva yleisömagneetti.

Hamina Bastionissa on tapahtumia vuoden aikana moneen makuun. Ensi vuonna sinne tuotetaan viisipäiväinen historiafestivaali. Arkistokuva.
Hamina Bastionissa on tapahtumia vuoden aikana moneen makuun. Ensi vuonna sinne tuotetaan viisipäiväinen historiafestivaali. Arkistokuva.

Hamina Bastioni on kasvattanut tapahtuma- ja kävijämääriään. Viime vuonna bastionissa järjestettyihin tilaisuuksiin osallistui yli 41 000 ihmistä, joka on lähes 15 000 kävijää enemmän kuin edellisvuonna.

Vuonna 2016 oli Hamina Tattoo, mutta sen bastionissa järjestettyjen tapahtumien kävijämäärät eivät ole mukana tilastoluvussa.

Tänä vuonna kävijämäärän ei uskota ennätyslukemista ainakaan laskevan.
Varauksia on Hamina Bastionin tapahtumakoordinaattori Hanne Vainikan mukaan jo toistakymmentä. Mukana on tilaisuuksia, jotka vetävät isoja yleisömääriä.
— Hamina Bastionin maine on kiirinyt, ja olemme myös tavoittaneet uusia tapahtumajärjestäjiä. Jo nyt tehdään kovasti pohjatyötä myös ensi vuotta ajatellen, Vainikka sanoo.

Hamina soi uutuutena

Suuret kansainväliset konsertit ovat löytäneet bastionin ja tänä vuonna musiikkitarjonta laajenee kotimaiseen kaksipäiväiseen musiikkifestivaaliin.
Oman lisänsä bastioniin tuo elokuun alussa järjestettävä Hamina Tattoo.
Loppukesän varauslista bastionissa alkaa olla täynnä, eikä kovin paljon tilaa ole enää kesän muinakaan aikoina

— Sekaan mahtuu pienempiä tilaisuuksia, mutta isoille ei helposti enää ole tilaa. Yhden kotimaisen artistin suuren konsertin olemme esimerkiksi joutuneet jo torjumaan, koska se olisi sijoittunut liian lähelle tattoota, jonka harjoitukset tarvitsevat oman aikansa.
Vainikan mukaan bastionin tarjontaa pyritään monipuolistamaan, sillä esimerkiksi monet peräkkäiset musiikkitapahtumat voivat syödä toisiaan.

Lukuisista tapahtumista huolimatta Hamina Bastionin tulos ei nouse plussalle, vaan ison areenan kulut oheistoimintoineen ovat tuottoja suuremmat. Bastionin hinnasto uusittiin vuoden alussa, mutta sekään ei riitä nostamaan tuottotasoa riittävästi.
— Jos hinnoittelisimme bastionin käytön niin, että pääsisimme nollille, emme saisi niillä vuokrilla sinne enää tapahtumia, Haminan vetovoimapalvelujen päällikkö Paula Kouki toteaa.

Vetovoimapalvelut maksaa bastionista sisäisiä vuokria 180 000 euroa vuodessa, jonka kattamiseen eivät siis tulot riitä.

Koukin mukaan on kuitenkin tärkeää muistaa, että kaupungille bastioni on matkailullinen vetovoimatekijä, joka tuo yrityksiin lisää asiakkaita.

— Olisi vain tärkeää, että paikalliset yritykset tarttuisivat näihin mahdollisuuksiin. Ovet pitäisi pitää auki tapahtumien aikana.

Bastionin vaikutuksia Haminan elinkeinoelämään selvitetään tarkemmin kesän Hamina soi -tapahtuman yhteydessä. Tuolloin teetetään vaikuttavuusselvitys, jossa tutkitaan tapahtuman vaikutuksia palvelujen käyttöön ja paljonko euroja vieraat kuluttavat.

Historiafestivaali suunnitteilla

Bastionin musiikkipainotteiset suurtapahtumat ovat saamassa seurakseen mittavan historiafestivaalin. Miekat, muurit ja musketit -historiafestivaali aiotaan järjestää bastionissa ensimmäistä kertaa ensi vuoden heinäkuussa. Peräti viisi päivää kestävä tapahtuma on pilotti, jonka jälkeen ratkaistaan festivaalin tulevaisuus.
Festivaalia ideoineen Haminan vetovoimapalvelujen pyrkimyksenä on saada historiafestivaalista Hamina Tattoon kanssa vuorovuosin järjestettävä valtakunnallisesti kiinnostava tapahtuma.

Tapahtuma rakennetaan kaupungin historian varaan, ja sen aikaskaala rakentuu keskiajalta 1800-luvun alkuun.
Festivaalin ohjelmisto koostuu näytöksistä, työpajoista, erilaisilta konserteista ja yleisöluennoista. Päätapahtuvat ovat maksullisia, mutta tarjolla on myös runsaasti ilmaisohjemaa.

Kaupunki tekee tapahtuman järjestelyissä yhteistyötä historiatapahtumiin erikoistuneen Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy:n kanssa, joka vastaa muun muassa bastionin maksullisten tilaisuuksien toteutuksesta.
Tapahtuman arvioidut arvonlisäverottomat kustannukset ovat noin 190 000 euroa. Liikevaihtoa on 21 000 kävijällä arvioitu kertyvän reilut 215 000 euroa. Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy laskuttaa kaupunkia noin 26 000 eurolla.
Haminan kaupungin kaupunkikehitysvaliokunta saa esityksen tapahtuman järjestämisestä käsiteltäväkseen ensi torstaina. 

Tapahtumia bastionissa tänä vuonna

3.3 Mopokisat
26.5. Hamina Bastioni Gun Show
28.5. Suomen lippu 100 vuotta
15.6.-17.6. Hamina soi
20.7. Deep Purple Rockin’ Bastioni -festivaalilla
29.7-4.8. Hamina Tattoon tapahtumia
9.8 Normipäivä@Hamina Bastioni 2018
14.9. Valojen yö
8-9.12. Wanhan Holviston Joulu

 

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet