Rakkausviikko: Ensikertalaisia, konkareita ja yhdet häät – Ystävänpäivän rusettiluistelu veti kaukalon täydeltä väkeä Kotkassa

Kotkalainen Helena Kempas veti luistimet jalkaan 12 vuoden tauon jälkeen.

Raimo Eerola

Rusettiluistelijoille tarkoitettujen numerolappujen äärellä Mariia Kotila.
Rusettiluistelijoille tarkoitettujen numerolappujen äärellä Mariia Kotila.

Kävijälaskuri nakutti Kotkan jäähallin ovilla torstai-iltana. Ystävänpäivän ilmainen rusettiluistelutapahtuma oli virallisesti vanhentunut kaksi minuuttia, kun sisään oli kirjattu 115 henkilöä. Kaukalossakin viiletti kerrallaan useampi kymmenen luistelijaa.

Numerolappu kaulassa jäähän tuntumaa otti kotkalainen Larissa Rumjantseva yhdessä Ksenia-tyttären kanssa.

— Ensimmäistä kertaa rusettiluistelussa. Hyvin on mennyt, tavattu ystäviä ja tuttavia. Paria ei ole vielä löytynyt, Larissa naurahti parituntisen tapahtuman alussa.

Raimo Eerola

Larissa ja Ksenia Rumjantseva osallistuivat ensimmäistä kertaa rusettiluisteluun.

Rusettiluistelun tarkoitus on löytää luistelijoiden joukosta omaa numeroa vastaava pari, jonka kanssa luistellaan yhdessä. Kotkassa rusettiluistelun idea oli lavennettu kaikille sopivaksi kohtaamiseksi, ei pelkästään parinhakuiseksi tapahtumaksi. Paitsi sille pariskunnalle, jonka Elvis vihki Las Vegasin tyyliin.

Kaukalossa nähtiin lisäksi taitoluistelu- ja kilpatanssinäytöksiä. Jäähallilla saattoi myös lahjoittaa omat ylimääräiset luistimet kierrätykseen.

Raimo Eerola

Kotkan Taitoluistelijoiden Neela Vainikainen esitteli taitoja rusettiluistelijoille.

Raimo Eerola

Kotkan Taitoluistelijoiden Salla Savenius harkitsi vielä tässä vaiheessa, hakeeko oman numerolapun...

Raimo Eerola

Kotkan Harraste ry jakoi luistimia niitä tarvitseville ja otti myös vastaan luistimia, joita voidaan lahjoittaa esimerkiksi koulujen käyttöön.

Tapahtuma vaikutti onnistuneelta ottaen huomioon, että rusettiluistelu ei ehkä nykyään ole niin tuttu juttu kuin joskus muinoin.

— Sehän oli huipputapahtuma 60-luvun puolessa välissä Kouvolassa, nykyinen kotkalainen Helena Kempas muistaa.

— Pojat ja tytöt lähtivät sinne yhdessä ja musiikki raikui. Keskiviikko ja sunnuntai olivat rusettiluisteluiltoja. Se maksoi 50 penniä...vai markkaako se oli.

Kempas oli torstaina luistimilla ensi kertaa 12 vuoteen. Parin kierroksen jälkeen mielessä kävi jo piruetin tekeminen.

— Tämähän on mahtava tapahtuma!

Raimo Eerola

Jaana Terävä (vas.) ja Helena Kempas tulivat rusettiluisteluun retrohenkisesti pukeutuneena.

Raimo Eerola

Rusettiluistelu keräsi paikalle eri ikäpolvien edustajia. Kannustus- ja tukijoukkoja löytyi myös kaukalon laidalta ja katsomosta.

Rusettiluistelun järjesti Kohtaamisia Kotkassa -yhteisö eri yhteistyökumppaneiden kanssa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset