Kotkalainen Juha Koiranen on elokuvaringissä taas

Juha Koiranen on toteuttanut monta elokuvaa.
Juha Koiranen on toteuttanut monta elokuvaa.

Juha Koiranen istuu kivellä. Äijänvuori on luonnon jumalien korskea kahvipaikka, missä kanelikorppu sulaa mukiin. Koiranen on siellä kylässä.

Sunilassa syntynyt ja siellä kasvanut Koiranen oli omien sanojensa mukaan lapsena kiltti pallopää, jolla oli vilkas mielikuvitus.

Olen hyväksynyt, etten ole riittävän fiksu ollakseni nero, mutten myöskään tarpeeksi tyhmä luullakseni, että olisin.

Elämä oli seesteistä, kuin olisi joulu ympärivuotisesti.

— Sain joulahjaksi kitaran, se oli merkiltään Landola, aloittelijalle tarkoitettu. Aloittamista se olikin aloittamisen jälkeen, sillä sitä oli vaikea saada vireeseen.

Vaikka kyseinen kitara oli mahdoton yksilö, Juha Koiranen halusi heti ilmaista soittimella itseään.

— Kitaran teknisissä soittotaidoissa voi huijata, mutta ilmaisu oli minulle tärkeintä. Ja minä poika sitten ilmaisin, hän hymyilee.

Seurasi lukio, siviilipalvelus ja muutto Helsinkiin. Tyttöystävä, nykyinen vaimo, oli jo päässyt Taideteolliseen korkeakouluun.

— Kuulin, että siellä on myös elokuva-alan linja. Pyrin ja pääsin pääsykokeisiin. Kokeissa en osannut jännittää, se oli pelkästään mielenkiintoista. Täysin uusi kokemus minulle.

Ohjaaminen ei ollut

Koirasen mielestä hänen juttu

Koiranen pääsi ensimmäisellä yrittämisellä korkeakouluun, valmistui, ja vuosituhannen vaihteessa pariskunta muutti Kotkaan.

Juha Koiranen toteutti useita käsikirjoituksia ja elokuvia.

— En erityisemmin pitänyt ohjaamisesta, mutta muut kiittelivät.

Tv-levitykseen mennyt Partanen sai hyvät arvostelut, kehut kehujen perästä. Sitten vuonna 2006 tuli käänteentekevä elokuva Rock’n roll never dies.

Teatteri- ja tv-levitykseen päässeessä elokuvassa on Koirasen käsikirjoitus, ohjaus ja myös hänen säveltämänsä musiikki. Päähenkilöä, joidenkin mielestä vähän yksinkertaista Tigeriä, esittää Samuli Edelmann.

Teosto-kiistoista

esityskielto

Juha Koiranen sanoo itse, että elokuva on Suomen haukutuin elokuva. Tämä on koirasmaista tulkintaa.

— Elokuva päätyi esityskieltoon Teosto-kiistojen vuoksi. Juuri kun se oli menossa Suomen edustajana arvostetuille kansainvälisille festivaaleille, elokuva hyllytettiin, ja hyllyn päälle laitettiin märkä sementtisäkki. Piti ymmärtää, että tämä oli sitten tässä.

Koiranen kaataa mukiin uutta kahvia. Alkusyksyn ilta on lempeä, aurinko ei porota, eikä tuuli käy.

— Partasta tehdessä ongelmia ei millään tavalla ollut. Rock’n roll never dies -tuotannossa elokuvan bisnesmaailma oli muuttunut. Jokaisesta asiasta tuotannon sisällä piti taistella jonkun tahon kanssa.

Everytime I though

I was out

Lopulta hän sisäisti, että kyllästyi elokuvabisnekseen ja elokuvabisnes häneen. Oli luontevaa siirtyä uuteen elämänvaiheeseen.

Koiranen kertoo, että jutteli tilanteesta arvostamansa isän kanssa. Elokuvamaailma tuntui ahdistavalta, mutta jotakin piti tehdä elääkseen.

— Menin rekkakurssille! Rekan ajamisessa on näet liikkeessä, maisemat vaihtavat ajatuksia eli ajaminen on kivaa.

Uusi työ jäi kuitenkin vain kokeiluksi, sillä hän sai yllättäen apurahan käsikirjoittamiseen ja mahdollisuuden jatkaa elokuva-alaa.

— Eli se meni niin, että ”Everytime I though I was out, they pull me back in”.

Koiranen viittaa tällä Kummisetä III  -elokuvan kohtaukseen. Siinä Al Pacinon esittämä Michael Corleone huutaa ”Joka kerta, kun luulin olevani ulkona, he vetävät minut takaisin sisään!”. Corleone on tuskainen elämänsä ristiriidoista.

Saatavana

keräilyharvinaisuus

Juha Koiranen teki myös koko ajan musiikkia, kasasi biisejään ja julkaisi omakustannelevyn Koiranen presents.

— Ei kannata avata vielä, se on keräilyharvinaisuus. Taidan olla huono markkinoimaan, sillä levyjä on kotona monta, hän toteaa ojentaessaan avaamattomia levypakkauksia.

Taiteilijan elämänlanka ei ole suora. Kaikki hankkeet eivät ole Koirasellakaan johtaneet mihinkään, kaikki työ ei ole tuottanut tavoiteltua tulosta.

Merkityksellinen asia Juha Koiraselle oli, että hän pääsi päivätöihin Kakspylle. Hän on ollut mielenterveyskuntoutujille palveluita tuottavan yhdistyksen erilaisissa töissä vuosia. Välillä oli myös stoppi.

— Työterveystarkastuksessa selvisi, että minulla on sepelvaltimotauti. Yksi suoni sydämestä oli lähes täysin tukkeessa ja kaksi kolkytprosenttisesti.

Mies jäin heti siitä sairaalaan. Hänestä se oli kuitenkin ihan ok, kun sai kävellä ja yrittää hoitaa läppärillä vanhoja tuotantoasioita kuntoon. Koiranen nimittäin päätti, ettei elokuva-asioista jäisi riesaa vaimolle, jos kävisi huonosti.

Koirasen isällä oli ollut vuosikymmeniä sydänsairaus ja sen mukana operaatioita.

— Mutta se ei koskaan valittanut, jaksoi vielä tsempata muitakin. Kuoli juuri ennen ties kuinkahan monetta ohitusleikkausta.

Lauseet muuttuvat harkituiksi. Katsotaan sielun takaseinää, arimpia asioita.

— Kun isä sairastui, hän oli saman ikäinen kuin minä nyt. Minä taas sairastuin jo 46-vuotiaana, vaikka olin perimän vuoksi syönyt sydänsairauksilta suojaavaa lääkitystä.

Perjantai-iltaisin

tavallaan harrastan

Hetkittäin Juha Koiranen iloitsee, että on elossa.

— Mutta se vaan unohtuu tai hukkuu, sillä maailmahan on yhä sama vanha. Ja sitten, huomaamattaan sitä menee mukaan takaisin.

Muutosta elämäntapoihin sairastumisesta tuli. Nyt farkkutakin toisessa taskussa on nikotiinipurkkaa, toisessa pikkusikareita. Tupakan polttaminen on Koirasen analyysin mielestä myös liian hätäistä eli epäterveellistä. Sikari on taas sen sijaan kuin LP-levy.

— Meillä kotona on pihamökki, siellä sauna sekä työ- ja latautumishuoneeni. Perjantai-iltaisin kuuntelen huoneessa levyjä, niitä muutamaa kymmentä helmiksi valikoitunutta. Saunon ja olen. Se on siis tietyllä tavalla minun harrastukseni.

Päivätyöstä osaa

nauttia

Kahvi loppuu. Koiranen ravistelee pullosta vielä viimeiset pisarat. Hän sulkee korkin huolellisesti.

Katsellaan jylhää ympäristöä. Ja järkäleet katsovat meitä.

— Onhan sitä muuttunut. Se näkyy siinä, että käsittelen sosiaalisia tilanteita paremmin kuin aiemmin. Nuorena tuli jyrkemmin käveltyä pois, kun jutut rupesivat tökkimään.

Koiranen pohtii, että ehkä hänellä olikin nuorena suuri polte taiteen pariin siksi, että halusi välttää päivätyöt.

— Nykyään tuntuu, että päivätyö ei olekaan hullumpi keksintö.

— Tai sitten niin, että olen hyväksynyt, etten ole riittävän fiksu ollakseni nero, mutten myöskään tarpeeksi tyhmä luullakseni, että olisin.

Haluan kirjoittaa,

käsikirjoittaa

Tätä nykyä mies haaveilee, että saisi enemmän aikaa kirjoittamiselle ja musiikille. Kokonaisia päiviä, jolloin olisi jouten, että voisi keksiä ja kehittää jotain.

Hiljaisuus, hetken katse, joka miettii, kertoisiko lisää?

— Pari vuotta olen kirjoittanut elokuvan tahi sarjan käsikirjoitusta ystäväni kanssa. Kiinnostunut tuotantoyhtiö on jo käynyt katsomassa mahdollisia tarinan kuvauspaikkoja.

Koirasen mukaan hänelle sopiva tekemisen tapa on ehkä löytynyt. Jos on ”pelkkä” käsikirjoittaja, välttää muuta stressiä.

Haastattelu tai keskustelu on ohitse. Järkäleiden alla on Äijänvuoren lenkkipolku. Juha Koiranen kääntelee päätään miettien, mistä päin paikalle tulikaan.

— Valitaan tämä suunta. Vaikka yllätys odottaa varmasti molemmissa vaihtoehdoissa.

Juha Koiranen

Syntynyt Karhulan Toivelinnassa 1968.

Elokuvakäsikirjoittaja, ohjaaja, musiikintekijä. Päivätöissä Kaspy ry:n Oskumediassa.

Useita elokuvia, useita apurahoja käsikirjoittamiseen ja tuotantoon. Koirasen tuotantoa on osin saatavissa seudun kirjastoista.

Perheeseen kuuluvat vaimo, 11-vuotias tytär, koira ja kissa.

Harrastaa: Ei mitään erikoista.

Rakastaa: Itsestään selvä juttu — perhettä.

Inhoaa: Itsekeskeistä typeryyttä.

Ihmettelee: Itsekeskeistä typeryyttä.

Issu Huovinen

Issu Huovinen

Luetuimmat

Kommentoidut