Luontokuvaaja tarvitsee kärsivällisyyttä, aikaa ja tuuria – Kolme konkaria kertoo kuvausvinkkinsä

Otokset onnistuvat vaikka älypuhelimella. Tärkeintä on kekseliäisyys. Kameran muistikortille voi parhaimmillaan tallentua jotakin yllättävää.

Emma Nikander

Katri Tamminen hankki itselleen pinkin pokkarin. Se on vesitiivis, joten sillä saa täysin uuden perspektiivin kuvaamiseen. Edullisellakin vesitiiviillä kameralla pärjää hyvin.
Katri Tamminen hankki itselleen pinkin pokkarin. Se on vesitiivis, joten sillä saa täysin uuden perspektiivin kuvaamiseen. Edullisellakin vesitiiviillä kameralla pärjää hyvin.

Metsäretkelle kannattaa napata mukaan kamera ja katsoa luontoa hetken linssin läpi. Kameran muistikortille voi parhaimmillaan tallentua jotakin yllättävää. Sen tietävät luontoa ahkerasti kuvaavat Katri Tamminen, Markku Hakaniemi ja Lasse Oksanen.

Valokuvaaminen luonnossa on kaikille kolmelle rakas harrastus ja on ollut sitä lähes koko aikuisiän. He ovat kolmen vuoden ajan pitäneet Notskilla-blogia. Paikkoja on tähän mennessä blogiin kertynyt yli 300.

– Koskaan ei tiedä, mitä jännää luonnossa näkee ja saa ikuistettua. Jos joskus saa jonkun oikein hyvän otoksen, tulee fiilis, että ”jes!”, Tamminen sanoo.

Hakaniemi vietti kerran retkellään taukoa ja istuskeli puunrungon päällä eväitä syöden, kun parvi nahkiaisia päätti nousta puroa ylös.

– Monesti olen pitkään samassa paikassa ja kun vain käännän päätäni, niin aina jotain uutta upeaa kuvattavaa löytyy, Hakaniemi sanoo.

”Hyvien kuvien tähden joutuu joskus sietämään epämukavia asentoja ja likaisia vaatteita”, Markku Hakaniemi kertoo.
”Hyvien kuvien tähden joutuu joskus sietämään epämukavia asentoja ja likaisia vaatteita”, Markku Hakaniemi kertoo.

Lähde kuvausreissulle rohkeasti yksin

Jos mielii luontokuvausretkelle, kannattaa kaivaa ensimmäisenä esiin kartta. Missä on vettä tai epätasaista maastoa, siellä on myös todennäköisesti kuvauksellisia paikkoja.

Kolmikko kehottaa lähtemään kuvausreissulle rohkeasti yksin. Monesti kaverin kanssa kulkiessa huomio saattaa keskittyä keskusteluun, ja jotakin jännittävää jää huomaamatta.

– Yksin voi myös pysähtyä mihin vaan kuvaamaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa, eikä kukaan kyllästy odottamaan tai hoputa, Hakaniemi sanoo.

Vaikka alkuun pääseminen tuntuisi hankalalta, ei kannata luovuttaa.

– Sitten, kun huomaa yhden kuvattavan kohteen, niitä löytyy sen jälkeen enemmän ja enemmän, Hakaniemi sanoo.

Emma Nikander

Puhelimen kameralla pääsee hyvin luontokuvauksen alkuun. Lasse Oksanen (vas.) ja Markku Hakaniemi näyttävät mallia.
Puhelimen kameralla pääsee hyvin luontokuvauksen alkuun. Lasse Oksanen (vas.) ja Markku Hakaniemi näyttävät mallia.

"Paras kamera on se, mikä on mukana"

Luontoa voi ryhtyä kuvaamaan hyvin matalalla kynnyksellä. Erityisosaamista tai kallista kalustoa harrastukseen ei tarvita, vaan pienellä pääsee jo alkuun.

– Paras kamera on se, mikä on mukana, Hakaniemi sanoo.

Otokset onnistuvat vaikka älypuhelimella. Tärkeintä on kekseliäisyys. Tamminen vinkkaa, että esimerkiksi valon määrällä leikittelemällä saa hyvin erilaisia kuvia. Hakaniemi kehottaa heittäytymään ja hakemaan uutta perspektiiviä.

– Konttaa, makaa, käänny selällesi. Pitää sietää myös hieman epämukavuutta ja vaatteiden likaantumista, hän sanoo.

Luontokuvaaja tarvitsee myös nopeutta, kärsivällisyyttä ja tuuria. Joskus sattuu niin, että kukkaa kuvatessa siihen sattuu laskeutumaan hyönteinen kuin tilauksesta.

– Monet onnistuneet kuvat ovat syntyneet sattumalta, Oksanen sanoo.

Huonot otokset voi aina poistaa

Kun kuva on napattu, sitä kannattaa hetken verran tutkia kameran näytöltä. Tarkastellessaan otosta voi miettiä, mikä siinä toimii, mikä ehkä ei. Ja sitten voi koettaa uudelleen.

– Kannattaa kokeilla rohkeasti ihan kaikenlaista, sillä se ei nykyään digikameroilla maksa mitään. Huonot otokset voi sitten myöhemmin poistaa, Katri Tamminen sanoo.