Rajuin matkustajakato on ohi Kotkan seudun joukkoliikenteessä, mutta "maltilliset" hinnankorotukset ovat mahdollisia

Mitään päätöksiä ei ole vielä tehty, liikennepäällikkö sanoo. Paikallisliikenne valmistautuu myös kilpailutukseen.

Kimmo Seppälä

Paikallisliikenne kilpailutetaan syksyn aikana.
Paikallisliikenne kilpailutetaan syksyn aikana.

Joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat toipumassa kevään shokista. Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot leikkasivat keväällä Etelä-Kymenlaakson paikallisliikenteen matkustusta noin 75 prosenttia. Lipputulot laskivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaksi kolmannesta.

– Koulujen alkaessa matkustajamäärät olivat noin 30 prosenttia tavanomaista alempia. Ihmiset ovat pikku hiljaa palanneet, mutta viime vuoden tasosta ollaan vielä jäljessä, liikennepäällikkö Simo Virtanen sanoo.

Joukkoliikenteen ensi vuoden talousarvion valmistelussa väläytetään lippujen hintojen korotusta, jonka avulla tulojen menetystä voisi paikata edes jossain määrin. Kuntien (Kotka, Hamina, Pyhtää) yhteinen joukkoliikennejaosto käsitteli talousarvion valmistelua torstaina. Pohjana olleen esityksen mukaan "mahdollisten korotusten tulee kuitenkin olla maltillisia, että ne eivät käännä matkustajamäärää laskuun".

Virtasen mukaan lippujen hintojen suhteen ei ole tehty vielä mitään päätöksiä, vaan matkustajamäärien kehittymistä seurataan.

Pysyvätkö koulut auki?

Talousarvion oletuksena on lipputulojen putoaminen tänä vuonna noin 10 prosenttia verrattuna vuoteen 2019. Talousarvion valmisteluun liittyy kuitenkin tavanomaista enemmän muutostekijöitä – käytännössä koronaviruksen ylläpitämää epävarmuutta.

– Loppuvuoden kehitystä on paha lähteä ennustamaan. Matkustajamääriin vaikuttaa esimerkiksi se, pidetäänkö peruskoulut, ammattiopisto ja lukiot auki. Samoin se, ollaanko työpaikoilla lähi- vai etätöissä.

Yksi tekijä on sää. Mikäli syksy tuo aikaisia räntäsateita, ihmiset siirtyvät hanakammin julkisen liikenteen suojiin.

Jonne ja Minne -bussit ensi vuonna

Seudun liikennöitsijät kilpailutetaan tämän syksyn aikana. Vanhat sopimukset raukeavat keväällä koulujen päättyessä.

– Tuleva talvi mennään vielä vanhoilla sopimuksilla ja aikatauluilla. Uudet sopimukset astuvat voimaan porrastetusti kesäkuussa 2021 alkaen. Myös uusi joukkoliikennebrändi tulee näkymään tulevissa sopimuksissa, Virtanen sanoo.

Joukkoliikenteen uudesta ilmeestä järjestettiin kuntalaisille suunnattu kysely viime keväänä. Äänestäjiä miellyttivät eniten murresanoista johdetut Jonne ja Minne -hahmot, jotka ilmaantuvat paikallisbussien teippauksiin ensi vuonna. Brändiä hyödynnetään jo viestinnässä ja digitaalisessa mediassa.

Loppuvuoden kehitystä on paha lähteä ennustamaan.

Sähkö-, kaasu- vai biodiesel?

Muutoksia on luvassa myös bussien sisuksiin. Kuntien tavoitteet hiilineutraaliudelle ja EU:n puhtaiden autojen direktiivin vaatimukset ohjaavat hankintaa vähäpäästöisten ajoneuvojen suuntaan.

Tulevaisuudessa lyhyemmät matkat saattavat taittua sähköbussilla ja pidemmillä reiteillä käyttövoimana on kaasu tai biodiesel.

Kilpailutuksessa varaudutaan siirtymäaikaan, sillä uudenmallisten bussien toimitusajat ovat pitkiä. Ensi kesän paikallisliikenne alkanee siis vielä perinteisen dieselin voimin.

Uudenmallinen kalusto voi alkuvaiheessa nostaa kustannuksia. Virtanen huomauttaa, että kokonaisuuteen vaikuttaa myös liikenneverkon kattavuus ja sopimuskauden pituus.

Valtio tukee vaihtoehtoisiin käyttövoimiin siirtymisen aiheuttamia lisäkustannuksia vuodesta 2022 alkaen.

Uusimmat uutiset