Vapaaehtoisessa meripelastuksessa vastaan voi tulla vaikka laiturista karannut saunalautta — 60-vuotias Kotkan Meripelastusyhdistys sai ensimmäisen aluksensa vuonna 1961

Juho Kirvesniemi ja Saara Vento vakuuttavat, että vapaaehtoisessa meripelastuksessa on mahdollista oppia paljon.

Kimmo Seppälä

Tapani Tiitinen, Saara Vento ja Juho Kirvesniemi toimivat aktiivisesti Kotkan Meripelastusyhdistyksessä.
Tapani Tiitinen, Saara Vento ja Juho Kirvesniemi toimivat aktiivisesti Kotkan Meripelastusyhdistyksessä.

Kotkan Meripelastusyhdistys täytti viime vuonna 60. Yhdistyksen juuret ulottuvat vuoteen 1957, jolloin Kotkan kauppakamarin aloitteesta perustettiin Suomen Meripelastusseuran Kymenlaakson paikallisosasto. Paikallisosaston perustamista edesauttoivat itäisellä Suomenlahdella tapahtuneet onnettomuudet.

Tällä hetkellä yhdistyksessä jäseniä on noin 500 ja aktiivisesti toimivia noin 25. Heihin lukeutuvat Juho Kirvesniemi ja Saara Vento. Kirvesniemi kuvailee yksinkertaistaen meripelastusta kombinaatioksi tieliikennepalvelua, Punaista Ristiä ja vapaapalokuntaa.

Yhdistyksen nykyisillä pelastusveneillä Lassilla ja Kotkalla tehdään meripelastusta, palotorjuntaa ja ensivastetehtäviä, osallistutaan etsintöihin ja autetaan viranomaisia. Yhdistys osallistuu myös merellisiin tapahtumiin ja tekee valistustyötä. Harjoitukset pidetään kerran viikossa.

— Itselleni tärkeintä on, ettei touhuta vain omaksi iloksi, vaan osaaminen valjastetaan yhteiseen hyvään. Tämä on myös hyvä tapa siirtää oman veneen hankintaa, Kirvesniemi kuvailee.

Ventoa harrastuksessa kiehtoo meren ja hyvän porukan lisäksi arvaamattomuus: koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tulee vastaan. Saattaa tulla vaikka laiturista karannut saunalautta, kuten kävi eräällä tehtävällä hänen asuessaan Tampereella.

Nuoret vakuuttavat, että mahdollisuuksia oppia ja opetella ja suuntautua omien kiinnostuksen kohteiden mukaan on rajattomasti. Vastuuta annetaan oman osaamisen mukaan.

— Homman rikkautta lisää, kun on mukana erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Tässä vaaditaan oikeastaan vain joukkuehenkeä ja auttamisen halua, yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Tiitinen sanoo.

Ukkojen tarinointia

Kirvesniemi kertoo, ettei hänellä ollut mainittavaa kokemusta merellä kulkemisesta ennen meripelastustoimintaan ryhtymistä.

— Omien kokemusten kertomiseen on muutenkin aika korkea rima, koska joku aina nokittaa paremmalla tarinalla, Kirvesniemi nauraa.

”Hylsyjen potkimista” harrastetaan sopivasti vapaalla hetkellä. Tiitinen kertoo pitäneensä huolen, että nuoret saavat osansa ukkojen tarinoista samalla tavoin kuin hänkin aikoinaan.

Tiitinen muistaa erityisesti erään vuonna 1982 sattuneen haverin, jossa neuvostoliittolainen hinaaja ajoi kivikkoon Haapasaaren edustalla.

— Silloin tuuli 30 metriä sekunnissa ja satoi lunta. Kun ajoimme yötä myöten, silloin mietin, olisiko joku toinen homma kivempaa.

Wahlforssilla etsinnät kestivät tuntikausia

Kotkan Meripelastusyhdistys sai ensimmäisen aluksensa p/r Niilo Saarisen vuonna 1961. Noin 20 miljoonan markan alus rahoitettiin kuntien, yritysten, avustusten ja Suomen Meripelastusseuran tuella. Kotka maksoi aluksesta 5 miljoonaa markkaa. Alus sai nimensä merikapteeni Niilo Saarisen mukaan.

Viisi vuotta myöhemmin yhdistys sai käyttöönsä p/r Wilhelm Wahlforssin. Wärtsilä-yhtymä lahjoitti aluksen pääjohtajalleen Wilhelm Wahlforssille tämän 75-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Tämä puolestaan lahjoitti aluksen Suomen Meripelastusseuralle, joka sijoitti aluksen Kotkaan.

Kotkan Meripelastusyhdistyksen arkisto

Vuodesta 1975 yhdistyksen toiminnassa mukana olleen Tapani Tiitisen mielestä yksi suurista muutoksista yhdistyksen toiminnassa on liittynyt aluksiin. Wahlforssilla pääsi parhaimmillaan 9 solmua tunnissa kun vuonna 1997 saadulla pelastusvene Rankilla pääsi jo 38—40 solmua.

— Ennen etsinnät saattoivat kestää tuntitolkulla. Kun Walhforssilla lähdettiin, tiedettiin, että siinä menee koko päivä. Nykyään voidaan käydä välillä satamassa ja tehdä nopeita iskuja, Tiitinen kertoo.

Myös kännykät ovat muuttaneet paljon. Tiitisen mukaan etsintöjä tehtiin ennen paljon enemmän. Kännykät voidaan paikantaa tukiasemien avulla, joten etsintäalueet ovat rajatumpia, ja yhteydenotto hätätilanteessa on kännykällä helppoa ja nopeaa.

Haaveissa oma pelastusasema

Tällä hetkellä alus p/v Kotka on kymmenen vuoden käytön jälkeen peruskorjattavana. Lisäksi yhdistys pyrkii rakennuttamaan Kotkaan oman pelastusasemaa, jolla pystyttäisiin järjestämään koulutusta ja kaluston huoltoa. Tällä hetkellä yhdistys toimii lainatiloissa eri puolilla Kotkaa.

— Asema antaisi mahdollisuuden vapaaehtoisen nuorisotoiminnan aloittamiseen, Tiitinen kertoo.

Kotkan Meripelastusyhdistyksen aluksilla tehtäviä oli viime vuonna yhteensä 37. Vapaaehtoiset toimivat yhteistyössä Rajavartiolaitoksen kanssa. Tehtävät tulevat yhdistykselle meripelastuksen lohkokeskuksen kautta. Suomen Meripelastusseuran Trossi-palvelunumeron kautta välitetään kiireettömiä avunpyyntöjä.

— Nyrkkisääntö siitä, mitä merelle lähtiessä pitää muistaa, ei ole muuttunut. Pitää kertoa minne mennään, koska tullaan ja ketä on mukana, Tiitinen toteaa.

Jutussa on käytetty lähteenä yhdistyksen 50-vuotishistoriikkia Aaro Sahari: Vapaaehtoista meripelastusta Kymenlaaksossa.