Opaskoirat eivät vielä pääse Kotkan uimahalleihin — Käyttömerkki antaisi transsukupuolisille oikeuden mennä saunaan uimapuku päällä

Kotkan kaupungin hyvinvointilautakunnassa keskustellaan tiistaina uimahallisäännön päivittämisestä.

Lukas Pearsall

Opas- ja avustajakoirat eivät ainakaan vielä pääse omistajansa mukana uimahalliin Kotkassa. Arkistokuva.

Kotkan kaupunki päivittää uimahallisääntöjään. Tiistaina kokoontuva hyvinvointilautakunta keskustelee kokouksessaan muun muassa siitä, pitäisikö opas- ja avustajakoirien käyttö uimahallitiloissa sallia. Liikuntapäällikkö Esko Halonen tietää, että sellaista asiaa on uimahallilta joskus tiedusteltukin.

— Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että uimahallipalvelujen käytössä olevat resurssit sekä itse uimahallitilat ovat sellaiset, että koirien päästäminen Karhulan uimahalliin tai Katariinan uimalaan ei ole mahdollista, toteaa Halonen.

Molemmissa uimahalleissa pyritään kuitenkin parantamaan olosuhteita ja lisäämään resursseja siten, että opas- tai avustajakoiran käyttö olisi jatkossa mahdollista.

— Toki silloinkin koiralla olisi hygieniasyistä pääsy vain asiakaspalvelupisteen yhteydessä olevaan tilaan, jossa koiralle on tarjolla vettä ja rauhallinen paikka levätä. Meidän täytyy myös ottaa huomioon mahdolliset henkilöstön allergiat, koska ei tiloissamme olevaa koiraa voi jättää valvomatta.

Burkini on kuin muutkin uimapuvut

Hyvinvointilautakunnassa ovat esillä myös burkinin käytön periaatteet. Burkini on uimapukukankainen uima-asu, joka peittää vartalon jalkateriä, kämmeniä ja kasvoja lukuun ottamatta.

— Burkinin käyttäminen on tullut esiin esimerkiksi uimaopetuksen yhteydessä ja mielestämme nyt on hyvä tehdä linjaus asiassa.

Halonen uskoo, että burkinin käytölle ei ole estettä Kotkan uimahalleissa.

— Niiden kanssa on vain toimittava samalla tavalla kuin muidenkin uimapukujen kanssa. Käyttäjän on noudatettava uimahallisääntöjä ja peseydyttävä ennen puhtaaseen burkiniin pukeutumista ja altaaseen menemistä.

Raimo Eerola

Kotkan kaupunki päivittää uimahallisääntöjään. Arkistokuva.

Merkin kanssa saunaan uimapuvussa

Lautakunnassa keskustellaan myös transsukupuolisille henkilöille tarkoitetusta käyttöoikeusmerkistä. Kotkan kaupungin uimahalleissa on jo käytössä sinivalkoinen, uima-asuun kiinnitettävä merkki.

— Tavallisesti syynä merkin käyttämiseen on ollut jokin terveyteen liittyvä seikka, kuten pois leikattu rinta, jolloin uimapukuun kiinnitetty merkki antaa intimiteettisuojaa käyttäjälleen. Merkin käyttäminen voisi sopia myös sukupuolivähemmistöille kuten transsukupuolisille, miettii Halonen.

Merkki antaa käyttäjälleen oikeuden pitää uima-asua myös saunassa ja pesutiloissa, joissa sen käyttäminen on tavallisesti kiellettyä.

— Uimahallin käyttäjäkunta monipuolistuu koko ajan ja tällaisestakin asiasta on hyvä tehdä linjaus tässä vaiheessa, toteaa Halonen.