"Ison sienen" silhuetti esitetään säilytettäväksi – Karhulan keskustan osayleiskaava listaa kaikkiaan 31 uutta suojelukohdetta

Suojeltavaksi esitetään myös esimerkiksi seuratalo Sampo ja Karhulan Hovi.

Raimo Eerola

60-vuotias vesitorni tervehtii jo kaukaa Karhulaan tulijoita.
60-vuotias vesitorni tervehtii jo kaukaa Karhulaan tulijoita.

Kallion päälle kohosi 60 vuotta sitten yksi Karhulan katseenvangitsijoista. Vesitornin säiliön vedenpinta on 57 metriä korkeammalla kuin alempana virtaava Kymijoki. Vesitornin jalka yhtä korkea kuin 9-kerroksinen talo. Eli hieman matalampi kuin Karhulan toriympäristöä dominoiva 10-kerroksinen asuin- ja liiketalo "Tapuli".

Tätä rakennettua kulttuuriympäristöä vaalitaan Karhulan keskustan osayleiskaavassa, jonka luonnos on parhaillaan nähtävillä. Osayleiskaava esittää kaikkiaan 31 uutta suojelukohdetta Karhulasta. Vesitornin ja "Tapulin" lisäksi listalla ovat muun muassa seuratalo Sampo, Karhulan Hovi, seurakuntakeskus ja urheilukentän kahvilapaviljonki.

Vanhimmat rakennukset 1800-luvun lopulta

Rakennusten suojelu ei saa lainvoimaa osayleiskaavan hyväksyminen yhteydessä, vaan suojelun yksityiskohtainen toteuttamistapa ratkaistaan myöhemmin asemakaavalla.

Suojeltua rakennusta ei saa purkaa eikä sen ulkoasuun saa tehdä sellaisia muutoksia, jotka vaarantavat kohteen kulttuurihistoriallisten arvojen säilymisen.

Osayleiskaavassa vanhimmat suojeltavaksi esitetyt kohteet ovat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alkupuolelta. Osa näistä on teollisuusalueella sijaitsevia rakennuksia, joita ei ole erikseen suojeltu, vaikka käytännössä koko teollisuusalue on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Se tarkoittaa, että tällaisen alueen ominaispiirteet tulee säilyttää.

Tähän kategoriaan kuuluu myös Kymin kirkon ympäristö. Itse kivikirkko on suojeltu kirkkolain nojalla.

Karhulan keskustan osayleiskaavan suunnittelualueella on nykyisin 33 asemakaavalla tai kirkkolailla suojeltua rakennusta tai rakennusryhmää. Näitä kohteita ovat muun muassa William Ruthin kadun puutalot.

Keskuskenttä arvokas alueena

Osayleiskaavassa esitetään myös 14 rakennusta, jotka ovat aikakautensa edustajana, kaupunkikuvan kannalta tai ympäristön osana merkittäviä. Näidenkin suojelun tarve ratkaistaan tulevien asemakaavojen yhteydessä. Yksi näistä kohteista on Karhulan Hovin navetta, joka jäi 1980-luvulla Ahlströmintien rakentamisen myötä eristyksiin muista hovin rakennuksista.

Lisäksi kaavassa esitetään seitsemän rakennus- tai kulttuurihistorian tai kaupunkikuvan kannalta arvokasta aluetta. Yksi tällainen alue on vuoden 1949 Kalevan kisoihin valmistunut Karhulan keskuskenttä.

Näille arvokkaikkaille alueille voidaan sijoittaa uutta rakentamista ja toteuttaa muita ympäristöön vaikuttavia toimenpiteitä, mikäli ne eivät vaaranna aluekokonaisuuden arvojen säilymistä. Alueella olevista rakennuksista suojeltuja ovat vain erikseen osoitetut rakennukset.

Luonnos nähtävillä huhtikuun loppuun

Osayleiskaavan suunnittelualue käsittää Karhulan keskusta-alueen rajoittuen lännessä Kymijokeen, pohjoisessa Kymin kirkkoon, etelässä Suomenlahteen ja idässä pääosin Hurukselantiehen ja Ratakatuun.

Kaavaluonnos on nähtävillä 30.4. asti kaupungin internetsivuilla www.kotka.fi/yleiskaavat sekä kaavoituksessa kaupungintalolla.

Koronatilanteen vuoksi kaupungintalolla asioimisesta tulee sopia etukäteen puhelimen tai sähköpostin välityksellä.

Suojeltavaksi esitetyt kohteet

Karhulan Hovi: Johtajan talo ja seitsemän muuta rakennusta.

Teollisuus: Tehdasalueen vanhoja rakennuksia (8 kpl).

Seurakunta: Seurakuntakeskus, Helilän seurakuntatalo ja siunauskappeli.

Koulut: Rauhalan puukoulu ja Karhulan yhteiskoulu, "Puulinna".

Asuin- ja liikerakennukset: "Tapuli", Karhulantie 23, Karhulantie 31, Karhunkatu 12, Sudenkatu 9.

Muut: Vesitorni, urheilukentän kahvilapaviljonki, seuratalo Sampo, Bärlundin kartano, autiotalo "Shanghai".