Ammattikoulutus uudistui: Mahdollisuus valmistua nopeammin ja sopivammaksi työelämään

Tiedotuskampanja meneillään.

Sari Tauru

Sami Tikkanen korostaa, että ammatillisen koulutuksen uudistus pitää huomioida myös peruskoulussa.
Sami Tikkanen korostaa, että ammatillisen koulutuksen uudistus pitää huomioida myös peruskoulussa.

Vuoden alussa voimaantullut ammatillisen koulutuksen uudistus on suurin uudistus 20 vuoteen. Näin painottaa Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston rehtori, koulutuskuntayhtymän johtaja Sami Tikkanen.

— Työelämän tarpeet ja opiskelijan odotukset hitsautuvat uudistuksen kautta aivan uudella tavalla toisiinsa.

— Samalla hakeutuminen ammatilliseen koulutukseen yksinkertaistuu jatkuvan haun myötä. Osaamisen hankkiminen suunnitellaan yksilöllisesti opiskelijoiden valmiuksien ja tavoitteiden näkökulmasta. Ja mikä selkeintä, ammatillisessa koulutuksessa toimitaan yhden lain alla, Tikkanen sanoo.

Uratavoitteet selville jo opintojen alussa

Koska jokaisella opiskelijalle on tästä edespäin henkilökohtainen suunnitelma omalle opintopolulle, tulevat omat uratavoitteet jo opintojen alkuvaiheessa konkreettisemmaksi.

— Työpaikalla tapahtuva koulutus on tärkeä osa jokaisen opiskelijan opintopolkua. Työpaikalla tapahtuvaan koulutukseen siirrytään kuitenkin vasta sitten, kun oman ammattialan perustaidot ovat hallussa.

Rehtorin mukaan ammatillisen koulutuksen uudistus korostaa vaikuttavuutta ja tehokkuutta. Opettajan rooli on yhä enemmän sparraajan ja ohjaajan työtä. Perinteinen ketju, ylhäältä tietoa — alhaalla vastaanottoa, on katkennut.

Näytöt työpaikoilla

Uudistus on vähentänyt tutkintoja, mutta lisännyt valinnaisuutta. Tikkasen mukaan osaaminen hankkiminen perustuu entistä enemmän tutkinnon osien joustavaan yhdistelyyn, joiden avulla voidaan vastata paremmin työnantajien erilaisiin tarpeisiin.

— Tämä tiivistää myös osaltaan oppilaitoksen ja työelämän yhteistyötä sekä parantaa koulutuksen vaikuttavuutta. Koulutusaikojen on myös mahdollista lyhentyä, kun opinnoissa keskitytään vain puuttuvan osaamisen hankkimiseen.

—  Opiskelijoiden osaaminen osoitetaan näytöissä työpaikoilla, jossa arvioinnin suorittavat työnantajan edustaja ja oppilaitoksen edustaja yhdessä.

Tukea tarvittaessa

Ammatillisessa koulutuksessa voidaan jatkossakin tukea opiskelijaa hänen tarpeidensa mukaisesti.

— Mikäli opiskelija tarvitsee erityistä tukea opintoihin, voidaan sitä tarjota kuten aiemminkin. Pidennetty ja tuettu opintopolku voi tarkoittaa, että ammatillisen perustutkinnon suorittaminen voi joustaa jopa viiteen vuoteen saakka.
Mutta riittääkö alueella tarpeeksi yrityksiä, jotka sopivat kumppaneiksi?

— Ekamin strategisena tavoitteena on tiivistää yhteistyötä työelämän kanssa. Yhteistyötä on tarkoitus lisätä. Se toteutuu solmimalla molemminpuolista lisäarvoa tuottavia kumppanuussopimuksia seudun työnantajien kanssa.

— Kumppanuuden tavoitteena on lisäksi tukea organisaation liiketoimintaa henkilöstönsä osaamisen kehittämisessä, rekrytoinnissa sekä etsiä yhteistyötä koulutuksen järjestämisessä työpaikoilla. Uskon, että työnantajilla on kiinnostusta kumppanuuksiin, kun organisaation saama lisäarvo tehdään riittävän näkyväksi, Sami Tikkanen näkee.

Peruskouluíssa asia myös puheisiin

Koulutuksen uudistus edellyttää Sami Tikkasen mukaan lisää yhteistyötä peruskoulun ja ammatillisen oppilaitoksen opinto-ohjaajilta.

— Ammatillinen koulutus on nyt entistä joustavampaa, yksilöllisempää sekä työelämälähtöisempää. Se on siis erinomainen väylä niin työelämään, yrittäjäksi kuin jatko-opintoihin. Eikä väylä ole yksi pitkä suora – muutoksia voi tehdä entistä itsenäisemmin.

Sami Tikkasen mukaa peruskouluissa tulisikin yhteistyössä aktiivisesti tiedottaa uudistuksesta.

— Siis kaikista niistä urapoluista ja työllistymismahdollisuuksista, joihin ammatillinen koulutus voi johtaa johtaa. Tämä on nuorelle aivan uusi tapa suunnitella tulevaisuuttaan.

Opiskelijoista kesätyöläisiä helpommin

Ekamin henkilökunta kertoi viime viikolla aamutapaamisessa uudistuksesta ja kuuli yritysten toiveita. A-klinikan palveluesimies Marika Leppänen, mikä oli tilaisuuden anti?
— Olen keskustellut siitä meillä lähihoitajia ohjaavien opettajien kanssa aiemmin. Uutena asiana tuli oppisopimuskoulutuksen mahdollisuudet: yritykset voivat palkata oppisopimusopiskelijoita myös kesätöihin ja saada sitä kautta työvoimaa kesäsijaisuuksiin. Työelämässä opiskelijan arviointimenettely on nyt jouhevampaa verrattuna entiseen tutkintotilaisuuteen.

Kuinka paljon opiskelijoita on teillä työharjoittelussa vuosittain?
— A-klinikan Etelä-Kymenlaakson yksiköissä opiskelijoita on tasaisesti kevät- ja syyslukukausien ajan ja satunnaisesti myös kesällä. Opiskelijoina on sairaanhoitaja- ja lähihoitajaopiskelioita pääsääntöisesti. Yhteensä vuositasolla sairaanhoitajaopiskeljoita on noin 16 ja  lähihoitajaopiskeljoita noin 12.

Mitkä ovat ammattikoulutuksen uudistuksen haasteet työnantajan kohdalla?
— En näe hirveästi haasteita työnantajan kohdalla tässä uudistuksessa. Lähinnä mietityttää opiskelijan soveltuvuus sosiaali- ja terveysalalle kun nyt koko tutkinnon voi suorittaa kokoamalla tutkinnon osat yksi kerrallaan ilmeisesti ilman että tehdään alan soveltuvuuskokeita opiskelijalle.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.