Kotkaan saapuu Meripäivien aikaan maailman suurimpiin lukeutuva risteilijä — 5400 matkustajan odotetaan tuovan alueelle merkittävät tuotot

Meripäivätorstaina Kotkan Mussaloon saapuu jättimäinen risteilyalus MSC Meraviglia, jota luonnehditaan uivaksi lomakyläksi tai huvipuistoksi. Meripäiväsunnuntaina puolestaan Kantasatamaan rantautuu kesän viimeinen risteilijä. Molemmat alukset tuovat Kotkaan pääasiassa saksalaisia matkailijoita.

AOP

MSC Meraviglia teki neitsytmatkansa huhtikuussa 2017.
MSC Meraviglia teki neitsytmatkansa huhtikuussa 2017.

Kotkan Mussaloon rantautuu torstaiaamuna 25. heinäkuuta valtava italialainen risteilyalus MSC Meraviglia mukanaan 5400 matkustajaa ja noin 1500 miehistön jäsentä. Kaikki paikat loppuunmyyneen aluksen matkustajat pääsevät suoraan keskelle Meripäivien avajaispäivän vilskettä, ja heidän odotetaankin tuovan alueelle merkittäviä tuloja.

— Yksi risteilijämatkustaja jättää alueelle keskimäärin 80 euroa ja miehistön jäsen 30 euroa, kertoo matkailujohtaja Kati Paasi Cursor Oy:stä.

Paasin mukaan on epätavallista, että näin suuri alus tulee Kotkan kokoiseen kaupunkiin, joten risteilijän vierailun voi ottaa kunnianosoituksena.

MSC Meraviglia on suurin eurooppalaisen varustamon rakentama alus, ja samalla se lukeutuu myös maailman kookkaimpien risteilijöiden joukkoon. 310 metrin pituisessa aluksessa on 19 kantta ja 2250 hyttiä. Risteilijää luonnehditaan kokonsa ja laajan ohjelmatarjontansa vuoksi uivaksi lomakyläksi tai huvipuistoksi.

Aluksen lähtöpaikka on Saksan Kiel, ja suurin osa sen tuomista matkailijoista onkin saksalaisia. Kotkaan alus tulee Pietarista. Se rantautuu Mussaloon kello 7 aamulla ja lähtee takaisin kohti Kieliä iltapäivällä kello 17.

Kotkassa matkailijat voivat jälleen joko lähteä bussikuljetuksilla retkille eri puolille Kotkaa ja Haminaa tai tutustua alueeseen omatoimisesti. Meripäivät ja Puuvenemessut ovat valmistautuneet vastaanottamaan sekä risteilyvieraat että muut kävijät alkaen kello 10.

Kesän viimeinen risteily

Meripäiväsunnuntaina 28. heinäkuuta Kotkaan rantautuu kesän viimeinen risteilijä. MS Deutschland tuo noin 500 saksankielistä matkustajaa suoraan Kantasataman meripäivävilskeeseen.

175-metrinen, 1920-luvun tyyliin sisustettu alus viipyy Kotkassa myöhäiseen iltaan asti ja lähtee vasta kello 23 Kronstadtiin Venäjälle.

 

Jutun ingressiin 15.7. klo 14.51 korjattu tieto, että risteilijät tuovat Kotkaan pääasiassa saksalaisia matkustajia, eivät pelkästään saksalaisia.