Pyhtään lintuhoitolan asukkaat saivat paljon lisää lentotilaa — Uusien ulkotarhojen avajaisissa eläimillä on mahdollisuus olla myös piilossa: "Olemme hoitola, emmekä eläintarha"

Hoitolaa ylläpidettiin useita kuukausia talkoohengellä. Arto Hokkasen mukaan lintutarha olisi ollut pulassa ilman ruokalahjoituksia.

Linda Varoma

Pyhtään lintuhoitolan uusi ulkotarha valmistui kuukaudessa. Lintuhoitolan asukkaat tulevat jopa Pohjois-Karjalasta asti.
Pyhtään lintuhoitolan uusi ulkotarha valmistui kuukaudessa. Lintuhoitolan asukkaat tulevat jopa Pohjois-Karjalasta asti.

Pyhtään lintuhoitolan tilapäiset ja vakituiset siivekkäät asukkaat totuttelevat parhaillaan uusiin ulkotarhoihinsa. Lentotilaa on nyt huomattavasti paremmin kuin ennen.

Laajennettujen tilojen varsinaisia avajaisia vietetään reilun parin viikon kuluttua.

Ulkotarha rakennettiin palkallisella työväellä, jotta tarha valmistuisi ajoissa.

— Kirvesmiehet eivät olleet varmoja siitä, saavatko he ulkotarhan kesäkuun loppuun mennessä valmiiksi. He kuitenkin työskentelivät tehokkaasti, ja saivat työn päätökseen aikataulussa, lintutarhan Arto Hokkanen kiittää.

Laajennusprojekti lintutarhan budjetista

Lintuhoitolan uudet laajennetut tilat ovat yhteensä noin 250 neliömetriä.

Laajennusprojektiin vaadittavat varat otettiin lintutarhan budjetista. Budjetti muodostuu pääasiassa valtion avustuksesta ja kahdelta säätiöltä saaduista lahjoituksista.

— Toivomme, että rahat riittävät vuoden 2020 alkuun asti. Vuodenvaihteessa haemme sitten uutta rahoitusta, mutta sen käsittely voi venyä helmikuuhun asti, Hokkanen arvioi.

Linda Varoma

Arto Hokkanen hoiti lintutarhaa kolme kuukautta palkatta.

Hoitolan ylläpito talkoohengellä

Lintuhoitolaa on pyöritetty talkoohengellä. Molemmat työntekijät työskentelivät hoitolassa kolme kuukautta palkatta, eikä alueen omistaja vaatinut lintutarhaa maksamaan vuokraa.

— Meidän piti maksaa ainoastaan sähkö- ja vesilaskut, Hokkanen kertoo.

Apua tarhan ylläpitoon tuli myös monesta muustakin suunnasta. Hokkanen on erityisesti kiitollinen lintujen saamista ruokalahjoituksista.

— Olisimme olleet pulassa ilman ihmisten lahjoittamia ruokia, Hokkanen myöntää.

Sadasta kahteensataan asukasta

Uusien ulkotarhojen avajaiset ovat 23. heinäkuuta. Avajaiset ovat hyvä tilaisuus päästä tutustumaan tarhan asukkaisiin ja toimintaan yleisemmin. Hoitolassa on sadasta kahteensataan asukasta vuodenajasta riippuen.

— Suurin osa kesän linnuista ovat poikasia, jotka eivät selviä vielä omillaan. Poikaset vapautetaan syksyyn mennessä takaisin luontoon, Hokkanen tarkentaa.

Linda Varoma

Hoitolan linnut pääsevät ulkotarhoissa paremmin lentämään. Kuvassa mehiläishaukka.

Albiino-oravalle oma tarha

Tarhalla on parisenkymmentä vakituista asukasta, lintuja jotka eivät selviydy luonnossa. Vakituisten asukkaiden joukossa on muun muassa kaksi joutsenta sekä Piippa-niminen kurki.

— Piippa on ollut meillä jo poikasesta asti, joten se on ehtinyt jo tottua ihmisiin. Piippa on utelias ja rohkea kurki.

Toinen tarhan vakituisista asukkaista on Kostiina-korppi, joka osaa puhua muutamia yksittäisiä sanoja. Lintujen lisäksi hoitolassa asuu myös neljä oravaa ja siili.

— Yritämme saada avajaisiin mennessä albiinolle oravalle oman tarhan.

Eläimillä mahdollisuus päästä piiloon

Monet tarhan eläimistä voivat avajaisten aikana olla piilossa. Eläimillä on aina mahdollisuus päästä sisätiloihin pois ihmisten katseilta.

— Olemme hoitola, emmekä eläintarha. Hoitolan tärkein tehtävä on pitää eläimistä huolta ja kuntouttaa ne vapauttamista varten. Se, että ihmiset pääsevät näkemään eläimiä on kiva lisä, Hokkanen muistuttaa.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset