Sapokassa sijaitseva lampi kasvaa vihreää levää — ”Kunnossapidon resurssit eivät joka paikkaan yksinkertaisesti riitä”, vastataan Kotkan puutarhatoimesta

Puistotyöpäällikkö Ari Väisäsen mukaan puistoissa voitaisiin vaalia osittaista luonnonmukaisuutta enemmänkin. Levä saa toistaiseksi kasvaa, mutta järviruokoa niitetään niin paljon kuin ehditään.

Lukijan kuva

Sapokassa sijaitseva levää kasvava lammikko aiotaan puhdistaa sitten, kun puistotoimen muut työt antavat siihen tilaisuuden. Tällä hetkellä se ei ole prioriteettilistan kärjessä.
Sapokassa sijaitseva levää kasvava lammikko aiotaan puhdistaa sitten, kun puistotoimen muut työt antavat siihen tilaisuuden. Tällä hetkellä se ei ole prioriteettilistan kärjessä.

Tämän kesän aikana useampi ohikulkija on ihmetellyt sitä, miksi tietyt alueet Sapokan vesipuistossa näyttävät jääneen vähälle hoidolle. Erästä Kymen Sanomien lukijaa hämmästytti erityisesti rododendroja kasvavan alueen yläpuolella sijaitseva lampi, joka näyttää olevan täynnä vihreää levää.

Puistotyöpäällikkö Ari Väisänen Kotkan puutarhatoimesta kertoo, että kyseiseen lampeen johdetaan merivettä Sapokan vesiputouksen vesiputkesta. Väisäsen mukaan levääntymisen aiheuttavat merivesi ja mahdollisesti liian vähäinen virtaus.

Väisänen kertoo, että lampea ei puhdisteta säännöllisesti jokaisena vuonna, vaan silloin, kun se katsotaan tarpeelliseksi.

— Kunnossapidon resurssit eivät joka paikkaan yksinkertaisesti riitä, mutta lampi putsataan varmaan taas, kun muut hommat helpottavat. Tietysti kaupungin ykköspaikat, kuten Sapokka, pyritään pitämään tiptop -kunnossa.

Väisänen huomauttaa, että toisaalta myös osittaista luonnonmukaisuutta pitäisi nykyisin vaalia enemmän. Hänen mielestään leväisyys ei välttämättä tee lammesta rumaa.

— Hallitusti hoidettuna lampi näyttää leväisenäkin tosi hienolta. Lisäksi se on muutenkin sellaisessa kohdassa puistoa, joka on enemmän luonnontilassa, Väisänen sanoo.

Levää suurempi ongelmakohta Väisäsen mukaan on sekä Sapokassa että Katariinan Meripuistossa kasvava järviruoko, jota joudutaan jatkuvasti niittämään.

— Se on loputon työmaa. Järviruokoa poistetaan niin paljon kuin ehditään, koska jos sitä ei poistettaisi, se täyttäisi kaikki paikat.

Luetuimmat