Psykiatri Kristiina Nikkola: Suuri osa mielenterveyshäiriöiden hoidosta on hyvin yksinkertaista

Kimmo Seppälä

Psykiatri Kristiina Nikkola puhui Kotkan kirjastossa tänä iltana.
Psykiatri Kristiina Nikkola puhui Kotkan kirjastossa tänä iltana.

Kotkalainen psykiatri Kristiina Nikkola sanoo haluavansa tietyllä tapaa normalisoida mielenterveysongelmat. Nikkolan mukaan diagnooseja on niin paljon, että niistä riittää jokaiselle omansa. Ne myös ovat hyvin yleisiä.

— Jos ei muuta ole, niin kofeiiniriippuvuus tai unettomuus. Masennusta voi aistia jopa suomalaisissa kansanlauluissa, sanoo Nikkola. Hän puhui tänään Kotkan seudun mielenterveysseurana ja Kakspy ry:n järjestämässä tilaisuudessa Kotkan kirjastossa.

Nikkolan mukaan se, että ihmisten mielet toimivat eri tavoin, kuuluu ihmisen lajityypillisiin ominaisuuksiin. Erilaisuus ja yhteistyö ovat taanneet ihmislajille keinot menestyä.

— Mehän olemme muuten aika huonosti varusteltuja. On esimerkiksi aika säälittävät hampaat ja kynnet saalistusta silmällä pitäen.

Koska olemme erilaisia, on Nikkolan mukaan väistämätöntä, että jotkut meistä sopeutuvat huonosti vallitseviin oloihin — ja oireilevat psyykkisesti.

— Se kuuluu lajiominaisuuksiin, korostaa Nikkola.

Nikkolan mukaan suuri osa mielenterveysongelmien hoidosta on hyvin yksinkertaista. Jokaiselle — riippumatta siitä, onko diagnoosi vai ei — on tärkeää olla osa porukkaa, jonka tuntee tärkeäksi.

— Tärkeää on myös, että on tekemistä, jonka kokee mielekkääksi ja jossa kehittyy.

Nikkolan mukaan kulttuurimme pelkää psykooseja. Hänen mielestään täydellisyyden voisi toivottaa hiiteen.

— Ihminen pystyy viettämään aika hyvää elämää ongelmien täyttämänäkin, kunhan saa siihen tukea.

Riina Lehtoranta

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.