Myrskytuhot jäämässä maltillisiksi Kotkan seudulla – Pelastuslaitoksen työnä enimmäkseen kaatuneiden puiden raivausta

Arkisto

Myrskytuhot jäämässä maltillisiksi Kotkan seudulla – Pelastuslaitoksen työnä enimmäkseen kaatuneiden puiden raivausta

Kymenlaakson pelastuslaitoksella on riittänyt tehtävää tiistain myrskytuhojen raivauksessa, mutta aineelliset vahingot ovat jäämässä pieniksi.

Päivystävä palomestari Jukka Viipuri Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että maakunnan alueella on ollut iltapäivän aikana yhteensä 35 tehtävää. Kotkan seudulle niistä on sijoittunut Viipurin arvion mukaan noin puolet.

Myrskyyn liittyviä tehtäviä riitti Kotkan seudulla noin puoli kuuteen asti. Suurin osa niistä oli luonteeltaan vahingontorjuntaa, useimmissa tapauksissa kaatuneiden puiden raivaamista pois tieltä tai sähkölinjoilta.

Haminassa puu kaatui kahdenkymmenen kilovoltin sähkölinjalle niin, että puun oksa osui linjalankaan aiheuttaen voimakasta kipinöintiä. Joidenkin valaisinpylväiden langoille on myös kaatunut puita.

Merkittävimpien vaurioiden joukossa Haminan Maariankadulla kaatui lisäksi puu henkilöauton päälle. Päivystävä palomestari Viipuri ei kertonut, että myrskyssä olisi sattunut henkilövahinkoja.