Peukaloiset esittää voodoo-punkkia — yleisöksi kelpaavat ihmiset ja eläimet

Juha Metso

Peukaloiset esiintyi Provinssirockissa Seinäjoella viime viikonloppuna.

Yhtye laulaa toisen asteen peräpukamasta jätesäkkeihin pukeutuneena. Tuuletin pöllyttää höyheniä merikontissa esiintyvien soittajien päälle.

Keikkataltiointi viime viikonlopun Provinssirockista Seinäjoelta antaa vihjeitä, mistä esitystaiteellisessa Peukaloiset-ryhmässä on kysymys. Kotkalaisen valokuvaaja Juha Metson ja kuopiolaisen näyttelijä-käsikirjoittaja Miko Kivisen perustama yhtye esittää voodoo-punkkia.

Metson mukaan kysymys ei ole pelkästä uudesta tyylisuunnasta, vaan kokonaisvaltaisesta metodista, joka haluaa vapautua rakenteellisesta väkivallasta, talouden kahleista ja yksisilmäisestä ihmiskuvasta. Tyylisuunta sisältää musiikkia, teatteria ja performanssia. Jokainen keikka on uniikki.

— Meitä ei voi luokitella voi rock- tai punkbändiksi. Metodiimme kuuluu, että uskallamme nauraa itsellemme ja hävetä. Haluamme keikuttaa laivaa, minne ikinä menemmekään, Metso sanoo.

Vuonna 2014 aloittanut ryhmä on koostuu eri taiteentekijöistä. Taiteellisen johtaja Metson ja laulaja-kitaristi Kivisen lisäksi yhtyeessä vaikuttavat kotkalaiset näyttelijä Jarmo Tulonen, rumpali Harri ”Hate” Heininen, basistit Kari-Jukka ”Kärsä” Koivistoinen ja Janne Ruuska sekä porvoolainen maskeeraaja Maiju Kivikoski.

Tähän mennessä yhtyeellä on ollut vajaat kymmenen keikkaa. Tulosen mukaan he ovat esiintyneet suon reunassa kahdelle peipposelle, pellon laidassa kolmelle taivaalla kirmaavalle pääskyselle, metsässä muutamalle miljoonalle muurahaiselle sekä ostoskeskuksen pihalla ohikiitäville kiireisille ihmisille.

Bändi ei ole pitänyt yhtään varsinaista treeniä, mutta syksyllä ilmestyvällä levyllä on jo 15 biisiä. Peukaloisten taipaleesta on valmistumassa myös Metson ohjaama dokumenttielokuva, jonka ensimmäinen osa tulee ulos tänä vuonna.

Katso Provinssirockissa esitetyn Peräpukama-kappaleen livetaltiointi täältä. Lisätietoa ryhmästä löytyy osoitteesta: http://peukaloiset.com.

Lue lisää aiheesta torstain lehdestä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat