Tilaajalle

Haminan apteekkimurron tekijä saatiin kiinni, samaan paikkaan murtauduttiin edellisen kerran ennen joulua — Haminassa ja Kotkassa on tapahtunut tänä ja viime vuonna neljä apteekkiin kohdistunutta varkautta ja kaksi yritystä: "Ryöstäjällä voivat olla kovat vieroitusoireet päällä"

Apteekkariliitto kertoo murtojen ja ryöstöjen yleistyneen hälyttävästi koko maassa. Apteekeista varastetaan ennen kaikkea keskushermostoon vaikuttavia unilääkkeitä ja rauhoittavia sekä voimakkaita kipulääkkeitä.

Klaus Elfving

Apteekkariliitosta kerrotaan, että apteekkiin kohdistuvien ryöstöjen määrä on lisääntynyt. Kuvituskuva.

Haminan Itäväylän apteekkiin keskiviikkoaamuna murtautunut varas on saatu kiinni. Poliisi kertoo saaneensa epäillyn miehen kiinni saman päivän aikana. Hän sai saaliiksi 10—20 purkkia huumaavia lääkeaineita, joista osa saatiin takavarikoitua. Miestä epäillään varkaudesta, huumausainerikoksesta sekä polkupyörävarkaudesta.