Nordean Kotkan konttori jatkossa auki vain kolmena päivänä viikossa ilman ajanvarausta — Haminassa palvelut saatavilla kahtena päivänä

Nordean yli 30 vuotta vanhan tunnuslukukortin käyttö loppuu ja kaikki Nordean asiakkaat saavat käyttöönsä tunnuslukusovelluksen ja tunnuslukulaitteen.

Kalle Sipiläinen

Kotkan konttori on marraskuun alusta lähtien tiistaina ja torstaina auki vain ajan varanneille asiakkaille. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin konttori on auki normaalisti.
Kotkan konttori on marraskuun alusta lähtien tiistaina ja torstaina auki vain ajan varanneille asiakkaille. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin konttori on auki normaalisti.

Kotkan Nordea supistaa aukioloaikojaan. Konttori on marraskuun alusta lähtien tiistaina ja torstaina auki vain ajan varanneille asiakkaille. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin konttori on auki normaalisti klo 10—16.30.

Nordean Kotkan konttorin henkilökunta palvelee jatkossa kahtena päivänä viikossa Nordean asiakkaita valtakunnallisesti etäpalveluiden, esimerkiksi puhelimen ja chatin välityksellä.

— Nordea pysyy Kotkassa myös jatkossa. Uusien työtehtävien kautta varmistamme työpaikkojen säilymisen täällä ja samalla myös sen, että voimme palvella myös paikallisia asiakkaita kasvotusten. Tiistaisin ja torstaisin olemme paikalla myös Haminan konttorissa, joten Nordean palvelut ovat kyllä saatavilla kaikkina arkipäivinä Etelä-Kymenlaaksossa, toimipaikan johtaja Sanna Kettunen toteaa.

Asiantuntijapalveluita on jatkossakin saatavilla ajanvarauksella viitenä päivänä viikossa.

—Niitä on tarjolla myös aamulla ennen töihin menoa tai illalla töiden jälkeen. Tapaaminen onnistuu etäneuvotteluna tai henkilökohtaisena tapaamisena Kotkan konttorissa, kertoo Kettunen.

Tunnuslukukortti muuttuu tunnuslukusovellukseksi ja tunnuslukulaitteeksi

Myös Nordean yli 30 vuotta vanhan tunnuslukukortin käyttö loppuu ja kaikki Nordean asiakkaat saavat käyttöönsä modernimman ja turvallisemman tunnistautumistavan, tunnuslukusovelluksen ja tunnuslukulaitteen. Nordea toi ensimmäisenä pankkina Suomessa mobiililaitteeseen ladattavan tunnuslukusovelluksen markkinoille kesällä 2015, ja asiakkaat ovat antaneet siitä paljon positiivista palautetta.

Muutoksen taustalla on koko pankkitoimialaa koskeva sääntely.

— Pankkitunnukset avaavat pääsyn moneen palveluun, esimerkiksi melkein kaikkiin julkisiin digipalveluihin kirjaudutaan sisään pankkien tunnistusvälineitä käyttäen. Suomi.fi-tunnistusta käyttävien palveluntarjoajien, kuten Verottaja ja Omakanta, palveluihin ei enää pääse lainkaan Nordean paperisella tunnuslukukortilla. Nordean verkkopankkiin kortilla voi kirjautua siihen asti, että uusi verkkopankki vuoden lopulla julkaistaan. Suosittelemme kaikille uusiin tunnistautumistapoihin siirtymistä jo nyt, Sanna Kettunen toteaa.

Juttua muokattu 8.10. klo 12.37, muutettu otsikkoa ja jutun kärkeä.