Museo herättää muistoja — Muistoihin voi sukeltaa musiikin, posliinikannujen tai taidenäyttelyn kautta

Merikeskus Vellamo

Muisteluryhmässä tutustutaan tiistaina Vellamon Kehona-näyttelyyn, jota saa myös koskea.
Muisteluryhmässä tutustutaan tiistaina Vellamon Kehona-näyttelyyn, jota saa myös koskea.

Kaikille avoin keskustelu- ja muisteluryhmä Virtaa Vellamosta kokoontuu tämän kevään aikana neljä kertaa.

Ensimmäinen tapaaminen pidetään Merikeskus Vellamossa huomenna tiistaina aiheella kosketus taiteessa. Ryhmässä tutustutaan helmikuussa avautuneeseen Kehona-näyttelyyn, jota pääsee tunnustelemaan, katselemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan.

Oma kannu mukaan näyttelyyn

Ensi viikon tiistaina paneudutaan Arabian tehtaan historiaan posliinikannuja esittelevän Arjen nostalgiaa -näyttelyn tiimoilta. Porukassa katsellaan näyttelyä, tutkaillaan leimoja ja koristeita.

Mukaan voi ottaa oman kannun tai kipon, josta voi kertoa jonkin tarinan. Vaihtoehtoisesti voi kysellä muilta ryhmäläisiltä, mitä he osaisivat esineestä kertoa. Keskustelun lomassa kahvitellaan Arabian kupeista.

Musiikin mukana muistoihin

Huhtikuun 2. päivänä lauletaan lauluja luonnosta Pirjo Romppasen johdolla. Musiikin mukana pääsee retkelle muistoihin. Lisäksi luvassa on tarinointia yhdessä. Kevään viimeisessä kokoontumisessa 9. huhtikuuta keskustellaan pääsiäisperinteistä ja juodaan pääsiäiskahvit.

Tilaisuuksien järjestäjinä toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Ryhmä kokoontuu aina tiistaisin kello 10—11.30.

Virtaa Vellamosta -ryhmä Merikeskus Vellamossa tiistaina 19. maaliskuuta kello 10—11.30.