Titaanit voitti, muttei vakuuttanut — ”Olemme valmiita, kun sarja alkaa”

Titaanit voitti, muttei vakuuttanut — ”Olemme valmiita, kun sarja alkaa”

Titaanit kaatoi toiseksi viimeisessä harjoitusottelussaan Porvoon Huntersin voittomaalikilpailussa 4—3 (0—1, 1—1, 2—1, 0—0, 1—0), mutta päävalmentaja Mika Piispanen ei intoutunut kehumaan.

— Pelillisesti heikko esitys. Voitto tällaisella pelillä on tietysti hyvä asia, mutta meidän pitää pystyä ja pystymmekin kyllä paljon parempaan, Piispanen sanoi.

Titaanit oli tappiolla alusta asti, mutta nousi pikkuhiljaa tasoihin, ja Jesse Hurme ratkaisi pelin isäntien eduksi voittomaalikilpailussa. Titaanien muut maalit merkittiin Mikko Hyyryläisen, Panu Laitisen ja Elmeri Kotron tilille.

Niilo Pussinen pelasi kotkalaismaalilla hyvän ottelun ja torjui 39 porvoolaislaukausta.

Titaanit pelaa viimeisen harjoitusottelunsa lauantaina kotihallissa Kooveetä vastaan. Suomisarjakausi alkaa lauantaina 23.9. kotiottelulla Forssan Palloseuraa vastaan.

Piispanen on varma, että Titaanit on valmis, kun sarjakiekko putoaa jäähän.

— Varmasti olemme valmiita. Olemme pelanneet seitsemän harjoituspeliä, ja ennen tätä on nähty paljon hyviä asioita. Tänään keskittyminen ei vain ollut kohdallaan.

Jukka Lehtoranta

Jukka Lehtoranta

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.