Tilaajalle

Henkistä väsymistä, työuupumusta ja ahdistusta – Lähes 80 prosenttia Kymsoten hoitajista on huolissaan työssäjaksamisestaan: "Hoitajista otetaan kaikki irti mitä saadaan"

Kymen Sanomien kyselyssä Kymsoten eteläkymenlaaksolaiset hoitajat kertovat kiireestä, riittämättömyyden tunteista ja sijaispulasta. Melkein kolmannes tekee säännöllisesti ylitöitä.

Katja Juurikko

Kymsoten tilinpäätöksen odotettiin jäävän plussalle, mutta tulos painuikin aivan loppuvaiheessa puoli miljoonaa euroa miinukselle. Arkistokuva.
Kymsoten tilinpäätöksen odotettiin jäävän plussalle, mutta tulos painuikin aivan loppuvaiheessa puoli miljoonaa euroa miinukselle. Arkistokuva.

Suurin osa hoitajista on väsyneitä. Tämä selviää kyselystä, jossa Kymen Sanomat kysyi tammi–helmikuun vaihteessa Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän eli Kymsoten työntekijöille työssäjaksamisesta. Vastaajista 79 prosenttia kertoo olevansa huolissaan työssäjaksamisestaan.

Uusimmat uutiset