"Näin kehnoa vuotta ei ole koskaan vielä ollut" — Sienineuvoja Pirjo Nykänen oli Pyhtäällä koko perheen ulkoilupäivässä jakamassa sienitietoa

Verssössä järjestetyssä tapahtumassa nähtiin myös Metsämörri.

Ella Karttunen

Seena ja Eikka (tulen ääressä) sekä Ninna Huhtinen olivat tulleet koko perheen ulkoilupäivään isovanhempiensa Erkki ja Kirsti Huhtisen kanssa.
Seena ja Eikka (tulen ääressä) sekä Ninna Huhtinen olivat tulleet koko perheen ulkoilupäivään isovanhempiensa Erkki ja Kirsti Huhtisen kanssa.

Kotkalaisille Ninna, Seena ja Eikka Huhtiselle ei olisi voinut lauantaina parempaa päiväohjelmaa sattua. He pääsivät pyhtääläisten isovanhempiensa Kirsti ja Erkki Huhtisen kanssa Verssöön viettämään koko perheen ulkoilupäivää.

— Isi on töissä ja äidillä oli kouluhommia, niin tultiin mummin ja papan luo, kertoo Ninna.

Grillikatoksen tulilla paistuivat ensin eväsmakkarat, sitten vaahtokarkit.

— Jälkiruoka on paras osuus, vakuuttaa Ninna.

Kirsti ja Erkki Huhtiselle parasta osuutta taisi olla koko päivä. Isovanhemmat ja lapsenlapset liikkuvat luonnossa muulloinkin kuin ulkoilupäivänä.

— Meillä on mökki tuolla saaressa vähän matkan päässä. Siellä ollaan ja muutenkin käydään metsässä. Yritetään löytää sieniä ja marjoja. Vaikka tänä vuonna on ollut niin, että melkein vain torilta löytää, kertoo Erkki Huhtinen.

Ella Karttunen

Myös Ulpu ja Stella viihtyivät Verssön maisemissa.
Myös Ulpu ja Stella viihtyivät Verssön maisemissa.

Pyhtäällä tykätään metsämörristä

Ulkoilupäivän olivat järjestäneet Pyhtään kunnan terveydenedistämistyöryhmä ja Terveystalo yhteistyössä Mogenpört Jaktföreningin eli Munapirtin metsästysyhdistys.

— Näitä on järjestetty kuutisen vuotta. Olemme kiertäneet metsästysseurojen laavupaikkoja, kerran olimme Valkmusassa ja nyt toista kertaa täällä, kertoo Pyhtään varhaiskasvatuspäällikkö Mari Peltola.

Peltola oli päivän kunniaksi pukeutunut Metsämörriksi. Metsämörri on satuhahmo, joka tutustuttaa lapsia luonnon ihmeisiin. Pyhtään varhaiskasvatuksessa metsämörritoiminta on Peltolan mukaan suosittua.

— Kerran viikossa käydään metsämörriretkillä.

Ella Karttunen

Sienineuvoja Pirjo Nykänen esittelee löytämäänsä samettijalkaa. Sienisyksy on Nykäsen mukaan kehno.
Sienineuvoja Pirjo Nykänen esittelee löytämäänsä samettijalkaa. Sienisyksy on Nykäsen mukaan kehno.

Surkea sienisyksy meneillään

Sienineuvoja Pirjo Nykänen käy metsämörriretkien sijaan sieniretkillä. Tänä syksynä sienisaaliissa ei Nykäsen mukaan ole ollut kehumista.

— Näin kehnoa sienivuotta ei ole koskaan vielä ollut.

Nykäsen esittelylaatikkoon oli kuitenkin lähimetsistä löytynyt kantarelleja, valevahvero, kangastatteja, voitatteja, herkkutatteja, punikkitatteja, kangasrouskuja, isohaperoita ja kangashaperoita. Myrkyllisistä sienistä esimerkkeinä olivat pulkkosieni, punakärpässieni ja kangaskärpässieni. Syötäväksi kelpaamattomien joukkoon luokitellaan myös samettijalka, jollaisen Nykänen myös oli löytänyt näytille.

— Tähän aikaan pitäisi olla jo suppilovahveroita ja mustatorvisientä, mutta ei ole näkynyt, ihmettelee Nykänen.

Ulkoilupäivän kävijöille tarjolla oli myös nokipannukahvit tai mehua. Karhulan Latu esitteli geokätköilyä ja Pyhtään liikuntaneuvoja innosti liikkumaan lihakset lämpimiksi.

Ella Karttunen

Ulkoilupäivän ohjelmaan kuului myös erilaisia ulkopelejä ja -leikkejä.
Ulkoilupäivän ohjelmaan kuului myös erilaisia ulkopelejä ja -leikkejä.

Uusimmat uutiset