Kotka Maretarium selvitti: Kotkalaisten suosikkikalaruoka on savustettu kala — Ruoanlaitto harrastuksena on kasvattanut suosiotaan, ja trendikkäimmät nuoret savustavat itse kalansa

Kyselyn perusteella ylivoimaisesti suosituin kalaruokien kalalaji oli lohi, yli puolella vastaajista, toiseksi suosituin oli ahven ja kolmanneksi suosituin muikku.

Ulla-Maija von Hertzen

Kotkalaisten vastaajien suosikkikalaruoka oli selkeästi savustettu kala, toiseksi suosituin kalaruoka oli kalakeitto ja paistettu kala oli kolmannella sijalla.
Kotkalaisten vastaajien suosikkikalaruoka oli selkeästi savustettu kala, toiseksi suosituin kalaruoka oli kalakeitto ja paistettu kala oli kolmannella sijalla.

Viime vuonna Kotka Maretarium vietti viime vuonna suomalaisten suosikkikalaruokien teemavuotta ja kysyi vierailijoiltaan, mikä on heidän suosikkikalaruokansa ja mitkä ovat sen ainekset. Vastaajista 65 prosenttia oli naisia ja 35 prosenttia miehiä.

— Vastaajia oli 105 Suomen eri kunnasta Naantalista Muonioon, eniten vastaajia oli Kotkasta. Heitä oli 20 prosenttia kaikista vastaajista, kertoo Maretariumin toimitusjohtaja, limnologi Sari Saukkonen.

Maretarium kehoitti vierailijoita kertomaan omat kalaherkkunsa lomakkeilla, jotka ripustettiin näyttelyseinäkkeelle. Sillä tavalla he pääsivät lukemaan toistensa suosikkikalaruokia ja saattoivat saada uusia vinkkejä ruokapöytäänsä.

— Voi olla yllättävää, että akvaariotalon teemana oli kalaruuat, ovathan kaikki Maretariumin akvaarioaltaiden kalat lemmikkieläimiä, mutta Maretariumin yhtenä tavoitteena on myös edistää Suomen vesistöjen suojelua. Yksi keino saada ylimääräisiä ravinteita pois vesistöistämme on käyttää kotimaista lähivesien kalaa ruuaksi, toteaa Saukkonen.

Kalakeitosta suosituin on lohikeitto

Ääniä sai vajaat sata kalaruokalajia, joista suosituin oli savustettu kala, toisen sijan jakoivat kalakeitto ja paistettu kala. Kalakeitoista suosituin oli lohikeitto ja paistetutuista kaloista paistetut muikut. Paljon mainintoja saivat myös muun muassa mantelikala, mademuhennos, ceviche ja kuha Walewska.

— Kotkalaisten vastaajien suosikkikalaruoka oli selkeästi savustettu kala, yli viidennes vastaajista oli sitä mieltä. Kotkalaisten toiseksi suosituin kalaruoka oli kalakeitto ja paistettu kala oli kolmannella sijalla.

Helsinkiläisten vastaajien suosikkikalaruoka oli kalakeitto ja savustettu kala oli kakkossijalla. Helsinkiläisten kolmannen sijan jakoivat paistettu kala ja sushi.

Katja Juurikko

Kyselyn perusteella ahven on toiseksi suosituin kalalaji.
Kyselyn perusteella ahven on toiseksi suosituin kalalaji.

Savukalan suosio ei yllätä

Kuulleessaan Maretariumin kyselyn tulokset Pro Kalan toiminnanjohtaja Katriina Partanen kommentoi, että savukalan suosio ei oikeastaan yllätä. Suomalaiset pitävät savun mausta.

— Savukala on etenkin kesän perinneherkku, jota moni on syönyt lapsuudesta asti. Myös nuoret ovat löytäneet savukalan: ruoanlaitto harrastuksena on kasvattanut suosiotaan, ja trendikkäimmät savustavat itse kalansa. Markkinoilla on nykyään erilaisia sähkösavustimia ja savustuspönttöjä, joista moni on innostunut.

Partanen kertoo, että kalakeiton suosio on huomattu myös Pro Kalassa. Vuosittain kevättalvella vietettävänä kansallisena kalakeittopäivänä some on täyttynyt herkullisten kalakeittoannosten kuvista.

Paistettu kala on myös klassikko, arjen pelastaja. Partanen huomaa, että suosituimpia kalaruokia yhdistää nopeus ja helppous.

— Savustettuna ostettu kala on valmis syötäväksi saman tien, keitossa kalaa ei tarvitse edes keittää. Riittää, kun se laitetaan loppuvaiheessa mukaan eikä pannullakaan kalaa tarvitse kauan käännellä.

Mika Strandén

Ruoanlaitto harrastuksena on kasvattanut suosiotaan, ja trendikkäimmät savustavat itse kalansa.
Ruoanlaitto harrastuksena on kasvattanut suosiotaan, ja trendikkäimmät savustavat itse kalansa.

Lohi suosituin kalalaji

Kotimainen kala on terveellistä ja kaikista suomalaisista kalalajeista voi laittaa ruokaa. Erilaisia kalaruokia olisi hyvä syödä kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Kyselyn perusteella ylivoimaisesti suosituin kalaruokien kalalaji oli lohi, yli puolella vastaajista, toiseksi suosituin oli ahven ja kolmanneksi suosituin muikku.

— Ruuissa oli mainittu kaikkiaan 23 eri kotimaista kalalajia oli ruuissa mainittu, mukana muun muassa kuore, suutari ja kampela. Luulen, että moni vastaaja on ilmoittanut lohena myös kirjolohen.

Kerro kommenteissa tai Kymen Sanomien Facebook-sivulla, mikä on sinun kalaruokasuosikkisi ja miten se tehdään!