Kymen Sanomien tietolähteet: Perttusen potkujen taustalla on puheenjohtajakaksikon matkustelu ulkomailla

Kimmo Seppälä

Mika Perttunen (kuvassa) ei kommentoi irtisanomistaan. Hannu Karavirta kiistää Kymen Sanomien lähteiden tiedot. Arkistokuva vuodelta 2013.
Mika Perttunen (kuvassa) ei kommentoi irtisanomistaan. Hannu Karavirta kiistää Kymen Sanomien lähteiden tiedot. Arkistokuva vuodelta 2013.

Kymen Sanomien saamien tietojen mukaan Cursorin toimitusjohtajan Mika Perttusen erottamisen taustalla on Perttusen kohdistama kritiikki Cursorin hallituksen johtoa ja hallintotapaa kohtaan. Lehden saamien tietojen mukaan Perttusen kritiikki on kohdistunut erityisesti hallituksen puheenjohtajan Hannu Karavirran ja varapuheenjohtajan, Kotkan kaupunginjohtajan Henry Lindelöfin kahdenkeskiseen matkusteluun ulkomailla ja siihen liittyvään rahankäyttöön.

Cursorissa on hallintokäytäntö, jonka mukaan varapuheenjohtaja hyväksyy puheenjohtajan matka- ja edustuslaskut. Perttuselta on tiettävästi evätty oikeus saada tietoja puheenjohtajakaksikon matkustus- ja edustuskuluista.

Myöskään Mika Perttunen ei halunnut kommentoida asiaa juuri mitenkään. Hän on samaa mieltä Karavirran kanssa siitä, että ”yhteiset asiat ja suhteet eivät toimineet kuten alun perin odotimme”

— Täydellinen yllätys. Kyllä tässä aika sanaton on, Perttunen sanoi.

Karavirta puolestaan kiistää Kymen Sanomien saamat tiedot. Hän ei myönnä, että Perttusen erottamisen taustalla olisi kritiikki Cursorin hallituksen johtoa ja hallintotapaa kohtaan. Karavirran mukaan hänen ja Lindelöfin matka- ja edustuskulut eivät ole koskaan nousseet puheeksi.

Perttunen oli tiettävästi halunnut tuoda näkemyksensä yhtiön hallintotavasta esiin tiistaisessa hallituksen kokouksessa, mutta puheenjohtaja Hannu Karavirta ei sallinut sitä. Perttunen oli käyttänyt puheenvuoronsa hallituksen kokouksen jälkeen.

Lue lisää keskiviikon Kymen Sanomista.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.