Kotkalaisilta kysytään katujen ja puistojen hoitamisesta

Johanna Vehkaluoto

Tuhat kotkalaista saa lähiaikoina vastattavakseen muun muassa katujen ja puistojen hoitoa sekä jätehuollon toimivuutta koskevan kyselyn.

Tuhat kotkalaista saa lähiaikoina vastattavakseen muun muassa katujen ja puistojen hoitoa sekä jätehuollon toimivuutta koskevan kyselyn.

Kysely liittyy valtakunnalliseen tutkimukseen, joka tehdään vuosittain useissa kaupungeissa eri puolella Suomea.

Tulokset kertovat esimerkiksi sen, ovatko kotkalaisten arviot katujen talvihoidosta parempia vai huonompia kuin muualla. Kyselyn tuloksia hyödynnetään muun muassa toiminnan suunnittelussa.

Tutkimuksen toteuttaa Suomen Kuntaliiton pääosin omistama FCG. Tutkimuksen tulokset valmistuvat elokuussa.

Kyselyyn voi vastata myös verkossa.