THL: Kotkassa on todettu kolme uutta koronatartuntaa, samoin Kouvolassa – Suomessa on raportoitu 200 uutta koronavirustartuntaa

Viimeisen viikon aikana Kymsoten alueella on tutkittu 1 596 näytettä. Suomessa on todettu 29 uutta koronavirusmuunnoksen aiheuttamaa tapausta.

Katja Luoma

Kymsote kertoo, että sen  alueella on todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa. Arkistokuva.
Kymsote kertoo, että sen alueella on todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa. Arkistokuva.

Kymsote tiedottaa, että sen alueella on todettu tänään kahdeksan uutta koronavirustartuntaa.

THL:n tilastot kertovat, että Kotkassa on eilisen jälkeen todettu kolme uutta tartuntaa, samoin Kouvolassa. Haminassa, Pyhtäällä, Virolahdella ja Miehikkälässä ei ole todettu uusia tartuntoja.

Kotkassa on tähän mennessä todettu yhteensä 202 koronatartuntaa, Haminassa 64, Pyhtäällä seitsemän, Virolahdella kahdeksan ja Miehikkälässä viisi. Kouvolassa on todettu yhteensä 357 tartuntaa.

Kymsote kertoo, että sen alueella on tähän mennessä todettu yhteensä 618 koronavirustartuntaa.

Sairaalassa yhdeksän koronapotilasta

Kymsoten alueella on sairaalahoidossa yhdeksän koronaviruspotilasta.

Maaliskuun alun jälkeen Kymsotessa on tutkittu yhteensä 39 563 koronanäytettä. Viimeisen viikon aikana näytteitä on tutkittu 1 596.

Suomessa 200 uutta tartuntaa

Suomessa on raportoitu 200 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 3 653, mikä on 374 vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Viimeisten seitsemän vuorokauden aikana tartuntoja on raportoitu 1 871. Luku on 89 enemmän kuin edeltävän viikon aikana. Tuolloin tapauksia oli 1 782.

Uusia muunnostapauksia

THL kertoi aiemmin tänään, että Suomessa on todettu 29 uutta koronavirusmuunnoksen aiheuttamaa tapausta. Havaituista uusista tapauksista 28 on Britannian muunnosta ja yksi Etelä-Afrikan. Kaiken kaikkiaan muuttuneen viruksen aiheuttamista tapauksista kaksi on Etelä-Afrikan muunnosta ja 47 Britannian.

Uusista tapauksista 18 on todettu 20. joulukuuta jälkeen Suomeen saapuneilla henkilöillä. Matkustajat ovat tulleet muun muassa Britanniasta, Ruotsista, Etelä-Afrikasta ja Tanskasta. Kolmen ihmisen tartunnan alkuperä on vielä selvityksen alla.

Aiemmin Suomessa on todettu muunnoksen aiheuttamia tapauksia yhteensä 20.

THL suosittaa, että Britanniasta, Irlannista ja Etelä-Afrikasta Suomeen saapuvat ihmiset testattaisiin kahdesti.

Kymsoten ja THL:n luvut voivat poiketa toisistaan

Kymsoten ja THL:n ilmoittamissa tapausmäärissä on eroja. THL:n tilaistoissa näkyvät sellaiset henkilöt, jotka asuvat tai on muutoin hoidettu Kymsoten ulkopuolella, mutta ovat kirjoilla Kymenlaaksossa. Kymsote kohtelee heikosti positiivisia laboratoriovastauksia samoin kuin vahvoja, mutta THL:n tartuntatautirekisteriin nämä eivät päädy. Lisäksi THL:n ja Kymsoten tilastotiedot voivat päivittyä takautuvasti.