Kaksi orpoa ketunpentua juoksenteli Haminassa Tallinmäellä – Yksi saatiin otettua kiinni

Etsinnöissä saatiin iltapäivällä kiinni yksi ketunpentu.

Kymenlaakson pelastuslaitos

Yksi orpo ketunpentu saatiin kiinni tänään iltapäivällä.
Yksi orpo ketunpentu saatiin kiinni tänään iltapäivällä.

Kymenlaakson pelastuslaitos sai tänä aamuna virka-apupyynnön Haminan valvontaeläinlääkäriltä kahden orvon ketunpennun kiinniottamiseksi.

– Niillä on pesä ollut tässä Haminan Tallinmäellä aivan asutusalueen vieressä. Orvot pennut ovat juoksennelleet asuntojen pihoilla, kertoi päivystävä palomestari Markus Lohiranto Kymenlaakson pelastuslaitokselta.

Etsinnät ovat kestäneet tänään nelisen tuntia.

– Ketut on jo paikallistettu, mutta emme ole saaneet vielä pois niitä, sanoi Lohiranto iltapäivällä noin yhden aikaan.

Kymenlaakson pelastuslaitos

Tältä näyttää kettujen etsiminen.
Tältä näyttää kettujen etsiminen.

Mukana etsinnöissä oli myös Rajavartiolaitoksen henkilöstöä. Etsinnöissä on käytetty apuna Rajavartiolaitoksen endoskooppia eli kameraa, jolla pystyy tähystämään ahtaisiin paikkoihin.

Lohirannon mukaan ketunpentuja on liikkunut Tallinmäellä yhteensä viisi, joista kolme on saatu jo aikaisemmin pois.

– Muutama viikko sitten kolme saatiin pois, mutta kahta ei ole saatu vielä, hän kertoi iltapäivällä yhden maissa.

Iltapäivällä puoli kolmelta Kymenlaakson pelastuslaitos julkaisi Twitterissä kuvia kiinniottotehtävästä.

Tämän päivän etsinnöissä on saatu kiinni yksi ketunpentu, kerrotaan Kymenlaakson pelastuslaitokselta.

Muokattu 22.5. kello 15.16. Uutiseen lisätty kaksi valokuvaa ja twiitti etsintätehtävästä. Otsikkoon, alaotsikkoon ja juttuun päivitetty tieto siitä, että yksi ketunpentu on saatu kiinni.