Kotkaan on avattu shashlik- ja pihviravintola

Kapteeninkadulla sijaitsevan Sino’s-ravintolan maut ovat välimerellisiä.

Raimo Eerola

Sinan Bali on avannut ravintolan Kapteeninkadulle Kotkansaarelle.
Sinan Bali on avannut ravintolan Kapteeninkadulle Kotkansaarelle.

Kotkaan on avattu uusi shashlik- ja pihviravintola. Sino’s-niminen ravintola sijaitsee Kotkansaarella Kapteeninkadulla — entisissä ravintola Oliivin tiloissa.

Yrittäjä Sinan Balilla on pitkä kokemus ravintola-alalta. Bal muutti Turkista Suomeen vuonna 1990 ja työskenteli ravintolassa jo entisessä kotimaassaan.

Toivon, että ihmiset tulisivat perheen kanssa syömään.

— Olin Alanyassa ravintola-alalla. Siellä minulla ei kylläkään ollut omaa ravintolaa, Bal kertoo.

Levähdysalue oli hankala paikka

Suomessa Bal on myös tehnyt töitä ravintoloissa. Viime vuonna hän avasi Shashlik-nimisen ravintolan moottoritien levähdysalueella Haminan Summassa.

— Se oli vähän hankala paikka ravintolalle. Minulla oli paljon asiakkaita Kotkasta ja he pyysivät, että etkö mieluummin avaisi ravintolaa Kotkaan. Päätin avata, koska Kotka on kotikaupunkini.

Ei pizzaa, eikä kebabia

Sino’s-ravintolassa tarjoillaan shashlik-vartaiden lisäksi muun muassa pihvejä.

— Välimerellistä ruokaa. Ei kuitenkaan kebabia, eikä pizzaa. Ajattelin, että kebab- ja pizzapaikkoja Kotkassa on jo riittävästi.

Sino’s on arkisin auki kello 10.30—22 ja viikonloppuisin kello 11.30—22. Balin mukaan arkisin on päivittäin vaihtuvat lounastarjoukset.

Sinan Bal teki Oliivin tiloissa remonttia ennen Sino’s-ravintolan avaamista. Asiakaspaikkoja on nelisenkymmentä.

— Toivon, että ihmiset tulisivat perheen kanssa syömään. Saa täältä tietysti ruokaa mukaankin ottaa. Yksityistilaisuuksiakin voimme täällä järjestää — vaikkapa syntymäpäiväjuhlia, sanoo Bal.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.