Meripäivien Yleisen Saunan lauteille kiipeävät tänä kesänä Danny, Suvi Teräsniska ja Jukka Poika

Katja Juurikko

Dannyt on yksi Yleisessä saunassa -konserttien esiintyjistä.
Dannyt on yksi Yleisessä saunassa -konserttien esiintyjistä.

Kotkan Meripäivien Yleisessä Saunassa -viihdekonserteissa esiintyvät tänä kesänä Danny, Suvi Teräsniska ja Jukka Poika. Konsertit järjestetään V2 satamahallissa torstaina ja perjantaina.

Danny teki Junnu Vainion kanssa 88 yhteistä kappaletta. Suvi Teräsniska on julkaissut kahdeksan albumia ja ne kaikki ovat myyneet vähintään kultaa. Yleisessä Saunassa -konserteissa on tämän kesän ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla muutoin keikkatauolla olevaa Teräsniskaa. Jukka Poika on tullut tunnetuksi reggaetyyppisestä musiikistaan ja hittibiiseistään.

— Erittäin hieno ja monipuolinen kattaus artisteja. Danny on legenda, joka on tehnyt yhteistyötä Junnun kanssa ja saamme varmasti kuulla sekä ikimuistoisia tulkintoja että tarinoita, sanoo tuttuun tapaan konserteissa orkesteria johtava Kalle Torniainen.

— Suvi taas on monen mielestä Suomen paras naislaulaja ja odotan innolla mitä saamme Junnun isoista balladeista irti. Saattaa olla, että kyyneleiltäkään ei vältytä. Jukan kanssa laitamme bileet pystyyn, se on aivan selvä asia. Saa nähdä miltä vaikkapa panaman konsuli kuulostaa pienellä reggae vivahteella maustettuna!

Yleisessä Saunassa -konserteissa kuullaan huippumuusikoista koostuvaa Kalle Torniaisen bändiä, jossa soittavat lisäksi Lenni-Kalle Taipale, Ako Kiiski, Peter Enberg ja Petri Ikkelä. Konsertin juontaa ja isännöi Otto Kanerva.

Liput konsertteihin ovat tulleet myyntiin tänään keskiviikkona.