Olli Nuuttila luopuu Pyhtään kunnanjohtajan virasta: Pyhtää on erilainen kunta kuin viisi vuotta sitten — Pieni kunta tarvitsee tunnettuutta

Erityisen tyytyväinen Nuuttila on kunnassa hänen aikanaan tapahtuneeseen palvelujen ulkoistamiseen.

Kimmo Seppälä

Olli Nuuttila jättää tehtävänsä Pyhtään kunnanjohtajana. Hän toteaa, että Pyhtää on nyt erilainen kunta kuin viisi vuotta sitten.
Olli Nuuttila jättää tehtävänsä Pyhtään kunnanjohtajana. Hän toteaa, että Pyhtää on nyt erilainen kunta kuin viisi vuotta sitten.

Pyhtään kunnanjohtaja Olli Nuuttila on tänään jättänyt valtuustolle eroilmoituksen kunnanjohtajan virasta. Viimeinen virantoimituspäivä on 31. tammikuuta vuonna 2019. Käytännössä hän jää pois nykyisistä töistä marraskuun puolivälissä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet