40 vuoden takainen kolmen koon kuntaliitos herätti vilkkaan keskustelun

Matti Immonen

Osa nettikeskustelijoista on sitä mieltä, että Kotkan keskusta olisi pitänyt rakentaa Jumalniemeen. Tämä arkistokuva on lähes kymmenen vuoden takaa.
Osa nettikeskustelijoista on sitä mieltä, että Kotkan keskusta olisi pitänyt rakentaa Jumalniemeen. Tämä arkistokuva on lähes kymmenen vuoden takaa.

Kymen Sanomien verkkopalvelussa julkaistiin maanantaina juttu, joka kertoi 40 vuotta sitten tapahtuneesta Kotkan, Kymin ja Karhulan kuntaliitoksesta. Kyseinen juttu herätti verkossa vilkkaan keskustelun.

— Suhtautuminen joillakin on ratkiriemukasta. Minä synnyin kuntaliitosvuonna Karhulassa. Olen ylpeä kotkalaisuudestani mutta jäärät vanhempani puhuvat itsestään hautaan saakka karhulalaisina. Luulen ettei vastaavaa ongelmaa ole kuin täällä kaakossa, Kouvolan alueen liitokset meni paljon kivuttomammin. Täällä kuvitellaan edelleen että kolme kuntaa pienellä alueella olisi ollut parempi, kirjoittaa nimimerkki Kotkalainen Kymistä.

— Kun kuntaliitos synnytettiin lupauksena oli, että Jumalniemeen rakennetaan kolmen Koon palvelukeskus. Toisin kävi: kaikki toiminta keskitetään pussin perälle eli umpisuoleen. Tämä on hyvin valitettavaa ja lyhytnäköistä toimintaa. E18 on se tulevaisuuden valtasuoni jota Kotkan olisi pitänyt hyödyntää. Saari on saari vaikka voissa paistaisi, kommentoi puolestaan nimimerkki Petetyt kaksi koota.

— Manhattankin on saari. Moottoritieltä ei ole kuin viitisen minuuttia Kotkan keskustaan. Minä asun perheineni Lankilassa ja ei täältä ole ollenkaan vaikeaa asioida keskustassa, Sutelassa, Helilässä tai Jumalniemessä. Perinteikkään keskustan siirtäminen johonkin Jumalniemen pelloille olisi ollut äärimmäisen typerä teko aikanaan, onneksi fiksummat ihmiset päätti näistäkin, pohtii nimimerkki Kotkalainen.

Keskustelua on yhä lupa jatkaa joko tämän jutun kommenttikentässä tai alkuperäisen jutun kommenttien jatkoksi.

Riina Lehtoranta