Kymsoten alueella kahdeksan uutta koronatartuntaa – Sairaalahoidossa on kolme koronapotilasta

Suomessa on todettu 400 uutta tartuntaa. Tähän mennessä Kymsoten alueella on todettu yhteensä 902 koronavirustartuntaa.

Mostphotos

Kymsoten alueella on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Arkistokuva.
Kymsoten alueella on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Arkistokuva.

Kymsote tiedottaa, että sen alueella on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa.

THL:n koronakartan uusien tartuntojen päivityksessä oli tiistaina tekninen päivitysongelma. Etelä-Kymenlaakson kunnissa ei THL:n koronakartan mukaan ollut uusia tartuntoja tiistaina. Kunnissa tähän mennessä todettujen tartuntojen määrä oli sama kuin maanantaina.

Tähän mennessä Kymsoten alueella on todettu yhteensä 902 koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kolme koronaviruspotilasta.

Suomessa 400 uutta tartuntaa

Suomessa on todettu 400 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6 125 tartuntaa, mikä on 838 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Viimeisten seitsemän vuorokauden aikana on raportoitu 3 485 tartuntaa. Tämä on 845 enemmän kuin edeltävien seitsemän vuorokauden aikana.

Koronatartuntoja on tähän mennessä raportoitu yhteensä 54 532.

Eiliseen mennessä virukseen liittyviä kuolemia oli raportoitu 733. Sairaalahoidossa oli eilen 170 ihmistä, joista tehohoidossa oli 30. Koronarokotteen oli maanantaihin mennessä saanut yli 282 000 ihmistä.

Kymsoten ja THL:n luvut voivat poiketa toisistaan

Kymsoten ja THL:n ilmoittamissa tapausmäärissä on eroja. THL:n tilastoissa näkyvät sellaiset henkilöt, jotka asuvat tai on muutoin hoidettu Kymsoten ulkopuolella, mutta ovat kirjoilla Kymenlaaksossa. Kymsote kohtelee heikosti positiivisia laboratoriovastauksia samoin kuin vahvoja, mutta THL:n tartuntatautirekisteriin nämä eivät päädy. Lisäksi THL:n ja Kymsoten tilastotiedot voivat päivittyä takautuvasti.

Luetuimmat