Vuoden nuori yrittäjä Jake Ihalainen kehottaa tekemään metsänhoitotyöt ajoissa

Raimo Eerola

Jake Ihalainen on ollut yrittäjä 16-vuotiaasta lähtien.
Jake Ihalainen on ollut yrittäjä 16-vuotiaasta lähtien.

Raimo Eerola

Jake Ihalainen palkittiin Vuoden nuori yrittäjä -palkinnolla.

Kaikki alkoi siitä, kun naapuri toi Jake Ihalaiselle osiksi puretun moottorisahan. Yläkouluikäinen Ihalainen sai sahan lopulta kasaan ja käyntiin.

— Pitihän sitä päästä testaamaan. Olin kuullut, että polttopuusta saa hyvän hinnan.

Ihalainen sai sovittua Kotkan puistotoimiston kanssa pienen puistometsikön harvennushakkuusta. Kolme kuutiota polttopuuta pulkalla kotiin, seuraavana vuonna puista kaupat naapuruston kanssa ja Tmi Jaken Pölli oli iduillaan.

Jake Ihalainen perustui yrityksensä vuonna 2005, 16-vuotiaana lukiolaisena. Pari viikkoa sitten hän sai Kotkan yrittäjäjuhlassa Vuoden nuori yrittäjä -palkinnon. Tapahtumien väliin mahtuu valmistuminen metsätalousinsinööriksi Kotkan viimeiseltä vuosikurssilta 2013 ja yrityksen laajeneminen klapien myynnistä ja pihapuiden kaadoista monipuoliseksi metsäpalveluyritykseksi.

Keväällä, kun luonnon ohella myös ihmiset heräävät miettimään metsänhoidollisia kysymyksiä, Jaken Pöllissä on kiireisintä aikaa ja työntekijämääräkin toisella kymmenellä.

Metsän hoito

takaa tuoton

Harvoilla asioilla metsänhoidossa on oikeasti kiire. Taimikon voi hoitaa yhtä hyvin syksyllä kuin keväälläkin. Ja jos mänty on kasvanut pihassa 80 vuotta, ei sitä juuri seuraavana päivänä tarvitse kaataa.

Jake Ihalainen ja yrityksessä metsänhoitosuunnitelmista vastaava Jari Lipiäinen korostavat kuitenkin metsänhoitotöiden oikea-aikaisuutta. Se on suoraan suhteessa siihen, minkälaista tuottoa metsäomaisuudestaan tulevaisuudessa saa.

— Hakkuurästejä on paljon, varsinkin nuorissa metsissä, kun taimikonhoito on jäänyt tekemättä, Jake Ihalainen sanoo.

Metsänhoito ja metsäomaisuuteen sijoittaminen ovat pitkäjänteistä puuhaa. Pikavoittoja metsästä ei ole saatavissa. Avohakkuun jälkeen uuden metsän istutus ja kasvattaminen vaativat 15 vuotta tiivistä työtä ja ensimmäistä tiliä voi odotella 25-30 vuoden kuluttua.

Ihalainen on huomannut, että metsänomistus on alkanut kiinnostaa yhä enemmän.

— Metsän ostajia on enemmän kuin myyjiä ja kaikki tilat menevät kaupaksi.

Osasyynä kiinnostukseen kasvuun lienee uusi metsäteollisuuden nousubuumi, mutta yhtä lailla Ihalaisen mielestä omistajat tykkäävät luonnosta ja siellä olemisesta.

— On sitten jotain konkreettista, jota antaa lapsenlapsille. Jos sijoittaa rahat pörssiosakkeisiin, sieltä on vaikea mustikoita poimia.

Metsä kasvaa aina

Metsäammatissa tulevaisuus näyttää valoisalta. Suhdanteista riippumatta metsä kasvaa aina. Suomen metsät kasvavat yli sata miljoonaa kuutiota vuodessa. Hakkuita tehdään 60-70 miljoonaa kuutiota.

Yrityksensä laajentamista Ihalainen ei ajattele, vaan sitä, että se, mikä tehdään, tehdään erittäin hyvin.

Haasteina alalla ovat Ihalaisen mukaan kausiluonteisuus ja työvoiman saatavuus.

Nuoren yrittäjän silmissä Kotka on hyvä paikka.

— Päättäjät haluavat luoda positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä. Ja Cursorista saa aina vastauksen kysymyksiin, erinomaista palvelua.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.