Pelastuslaitos, merivartijat ja sähköyhtiö varautuvat myrskyyn ja voit itsekin tehdä jotakin: "Trampoliinit sekä aurinkovarjot piiloon, tarkista veneesi kiinnitys" – Katso asiantuntijoiden ohjeet!

Etelä-Kymenlaakson myrsky tavoittaa torstaina iltapäivällä ja se tuo mukanaan kovia tuulia etenkin merelle, mutta tuulivahinkoja on odotettavissa myös maa-alueilla.

Kimmo Seppälä

Merellä myrskyn on varoitettu nostavan laajalti vähintään neljän metrin aallokkoa. Arkistokuva.
Merellä myrskyn on varoitettu nostavan laajalti vähintään neljän metrin aallokkoa. Arkistokuva.

Syysmyrsky rantautuu tänään Suomeen. Ilmatieteen laitos on ennustanut, että pahin myräkkä kestää runsaan vuorokauden, keskiviikkoiltapäivästä torstai-iltaan. Etelä-Kymenlaakson myrsky tavoittaa torstaina iltapäivällä ja se tuo mukanaan kovia tuulia etenkin merelle, mutta tuulivahinkoja on odotettavissa myös maa-alueilla.

Jokainen voi suojella omaisuuttaan

Myrskyn odotetaan jättävän jälkeensä merkittäviä tuhoja. Palomestari Juha Säämänen Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että alueen asukkaat voivat itsekin varautua myrskyyn esimerkiksi viemällä pihalla olevia esineitä pois tuulenpuuskien ulottuvilta.

– Keskiviikkona pihoilta voisi viedä pois kaikki irtonaiset esineet, kuten erilaiset puutarhakalusteet, teltat, aurinkovarjot ja trampoliinit. Ja tunnollinen omakotitaloasujahan on tarkastanut talonsa rännit, että vesi pääsee liikkumaan niissä vapaasti.

Älä lähde merelle!

Sähkökatkojen ja liikkumista vaikeuttavien vahinkojen, kuten teille kaatuneiden puiden varalta etenkin harvaanasutummilla alueilla olisi hyvä varata kotiin ruokaa, jonka valmistamiseen ei tarvita sähköä.

Merellä myrskyn on varoitettu nostavan laajalti vähintään neljän metrin aallokkoa.

– Nyt en välttämättä lähtisi merelle aiheuttamaan varta vasten vaaraa itselleni. Laiturien ja veneiden kiinnitykset kannattaa tarkastaa.

Jos puu kaatuu kodin katolle, kannattaa katsoa aiheutuuko siitä muuta vaaraa, menivätkö oksat läpi katosta ja tuleeko reiästä vettä sisälle kotiin.

– Jos sataa vettä, palomiehet auttavat esimerkiksi pressun laittamisessa katolle. Hurjimmat tuulet voivat tehdä vahinkoa peltikatoille ja erilaisille rakennustelineille.

Sari Tauru

Pohjoisenpuoleinen myrskytuuli on erityisen vahingollinen puille. Arkistokuva.
Pohjoisenpuoleinen myrskytuuli on erityisen vahingollinen puille. Arkistokuva.

Merivartijat pelastavat veneitä ja laitureita

Myöskään Kotkan merivartioaseman vartioupseeri Matti Manninen ei suosittele merelle lähtemistä.

– Kyllä sieltä kannattaa pysyä pois ja katsoa, että vene on kunnolla kiinnitetty.

Merivartijat ovat valmiudessa, siltä varalta, että heidän apuaan tarvitaan.

– Yleensä myrsky aiheuttaa meille toimenpiteitä. Tavallisesti autamme ajelehtimaan lähteneiden veneiden ja laitureiden etsimisessä.

Sähkölinjalle kaatuneisiin puihin ei saa koskea

Kymenlaakson Sähköverkon alueelle ennustetaan kovaa tuulta ja voimakkaita myrskypuuskia erityisesti torstaille.

– Olemme nostaneet valmiuttamme sekä sähkövikojen korjaukseen valmistautumisen että puhelinpalvelumme osalta, kertoo käyttöpäällikkö Saku Mässeli.

Mässeli muistuttaa, että sähkölinjoille kaatuneisiin puihin ei tule itse koskea eikä puita tule omatoimisesti ryhtyä poistamaan sähkölinjan päältä.

– Myöskään maassa oleviin sähköjohtoihin ei saa koskea hengenvaaran vuoksi. Johdoille kallistuneisiin puihin ja lähellä maata roikkuviin johtimiin tulee pitää 20 metrin varoalue.

Vioista, esimerkiksi linjoille kaatuneista puista, Mässeli pyytää ilmoittamaan häiriöilmoitusnumeroon 05–778 0222. Sähkönjakelun tilannetta voi seurata Kymenlaakson Sähkön verkkosivuilta.

Pohjoistuuli vahingoittaa puita

Syyskuun mittapuulla myrsky on tuntuva. Tavallisesti todella voimakkaat rajuilmat tulevat Suomeen vasta marras–joulukuussa.

– Tämä on tähän vuodenaikaan nähden kyllä hyvin voimakas myrsky, arvioi päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa Ilmatieteen laitokselta.

Viljamaa arvioi, että nyt tulossa oleva pohjoisenpuoleinen myrskytuuli on erityisen vahingollinen puille.

– Viime aikoina pohjoisen suuntaisia puuskia on tullut harvakseltaan. Siksi on todennäköistä, että maastossa on runsaasti juuri tällaisille tuulille herkkää puuta.