Yli viidesosa nuorista aikuisista on hakenut voimaa töihin lääkkeistä

Elena Liseytseva

Reseptilääkkeitä syövistä joka kolmas käyttää lääkkeitä päivittäin.

Entistä useampi turvautuu lääkkeisiin työelämän paineista selviytyäkseen.

Työssä käyvistä 15 prosenttia on käyttänyt viimeisen vuoden aikana reseptillä saatavia kipu- tai psyykenlääkkeitä työssä jaksaakseen. Nuorista (18–29-vuotiaista) vastaavia lääkkeitä on käyttänyt 21 prosenttia.

Reseptilääkkeitä käyttävistä jopa kolmasosa syö lääkkeitä päivittäin.

Työhön liittyvää lääkkeidenkäyttöä selvitti Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tutkimus.

Kyselyyn vastanneista lähes puolet arvioi, että työ on muuttunut viimeisen vuoden aikana vaativammaksi. Työn vaativammaksi kokeneet myös käyttivät selvästi muita enemmän lääkkeitä.

— Paineet ovat kasvaneet, ja työn tahti on jatkuvasti nopeampaa. Ihmiset kokevat olevansa stressaantuneempia kuin ennen, EHYT ry:n aikuistyön päällikkö Antti Hytti sanoo.

Myös lepo ja sen puute vaikuttavat. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten psykiatristen osastojen ylilääkäri Juha Kemppinen kertoo, että vuorokauden valvominen vastaa yhden promillen humalaa. Väsyneenä työkään ei maistu, ja noidankehä on valmis.

Kemppinen arvioi myös kulttuurin muuttuneen. Viime vuosikymmeninä kynnys ottaa lääkkeitä erilaisiin vaivoihin on laskenut.

— Myös hoidon saatavuus on parantunut, mikä on tietysti hyvä asia, Kemppinen lisää.

Petteri Lindholm

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.