Entinen saha tyhjenee Hallassa — UPM varoittaa menemästä huonokuntoisiin rakennuksiin

Hallan entinen saha-alue pysyy jatkossakin teollisuusalueena.

Hallan sahan toiminta päättyi vuonna 1986. Arkistokuva.
Hallan sahan toiminta päättyi vuonna 1986. Arkistokuva.

Metsäyhtiö UPM purkaa Hallan vanhan saha-alueen jäljellä olevat rakennukset. Kotkan kaupungin rakennusvalvonta on myöntänyt luvan alueella sijaitsevan entisen voimalaitoksen ja piipun, ruokalarakennuksen sekä Karhunsalmen ylittävän kaarisillan purkamiselle. Rakennuksia ei ole suojeltu ja ne ovat olleet tyhjillään vuosikymmeniä. Sahan toiminta alueella päättyi 1986.

UPM:n oman riskiarvion mukaan alueen rakennuksista koituu vaaraa. Autiot rakennukset ovat rapistuneet pahasti ja rakenteet sisältävät haitta-aineita, kuten asbestia. Lisäksi alueella on ollut useita tulipaloja 2000-luvun aikana. Hallassa on palanut muun muassa vanha kuivaamo, sahan paloasema ja entinen toimistorakennus.

Kimmo Seppälä

Varoituskylttien takana näkyy vanhan voimalaitoksen piippu.

UPM:n kiinteistöpäällikkö Veli Tuomisen mukaan alueella on lisätty kameravalvontaa ja vartiointia luvattomien vieraiden sekä ilkivallan takia. Vanhan kaarisillan päihin on asennettu ajoesteet ja verkkoaidat. Kiinteistöpäällikön viesti on selvä: huonokuntoisiin rakennuksiin ei pidä mennä.

— Kyllä se hurjalta näyttää, kun esimerkiksi äiti vie pienen lapsen rakennukseen, jossa on asbestia ja tiiliseinä voi kaatua päälle. Toivottavasti mitään vakavampaa ei ole sattunut kenellekään, eikä satu ennen purkutöiden aloittamista, Tuominen sanoo.

Kimmo Seppälä

Karhunsalmen ylittävä kaarisillalle ei ole enää käyttöä ja kulku sillalle on estetty.
Syksyllä 1990 kaarisillalla oli näkyvissä vielä rautatiekiskot, vaikka junia sillalla ei enää kulkenut. Arkistokuva.

Toivottavasti mitään vakavampaa ei ole sattunut kenellekään, eikä satu ennen purkutöiden aloittamista. — Veli Tuominen

Purkutyöt alkanevat keväällä

Purkulupa odottaa vielä lainvoimaisuutta. Tuominen ei pysty sanomaan tarkkaa aikataulua purkamiselle, mutta todennäköisesti työ alkaa keväällä.

Sari Tauru

Hirsirunkoinen vanha toimistorakennus paloi Hallassa syyskuussa 2012.

— Purkuluvan ehdoissa todetaan, että ennen purkutöiden alkua alueen nykytila pitää dokumentoida. Se valmistuu helmikuun loppuun mennessä.

— Varsinainen purkutyö etenee niin, että ensin poistetaan haitta-aineet, sitten alkaa massapurku ja lopuksi hoidetaan purkujakeet. Käytännössä asbestin poistaminen alkaa aikaisintaan maaliskuussa.

UPM:lle entisen saha-alueen rakennukset ovat olleet tarpeettomia jo pitkään ja joitakin rakennuksia alueelta on purettu aiemmin. Yhtiön omat suunnitelmat alueen käytön suhteen ovat auki.

— Alue säilyy teollisuusalueena, mutta mitään tarkempia suunnitelmia ei ole ainakaan minun tiedossa, Tuominen sanoo.

Sari Tauru

Purettava voimalaitos on seissyt hiljaa vuosikymmeniä. Arkistokuva.