Miljoonia maksava Tervasaaren laiturin uusiminen jatkuu Haminassa – Toisessa vaiheessa rakennetaan laituria vähintään 140 metriä

Ongelmia veneilijöille aiheuttanut veneluiska uusitaan kokonaan.

Kimmo Seppälä

Tervasaaren laiturin toisen osan uudistaminen on alkanut purkutöillä. Purkujätteen leviämisen estämiseksi on alueelle asetettu öljypuomi.
Tervasaaren laiturin toisen osan uudistaminen on alkanut purkutöillä. Purkujätteen leviämisen estämiseksi on alueelle asetettu öljypuomi.

Laiturityöt Tervasaarella Haminassa ovat jälleen alkaneet reilun vuoden tauon jälkeen. Vanhaa laivalaituria poistetaan parhaillaan uuden tieltä.

Tervasaaren laituria on urakoitsijan kanssa sovittu uusittavan ensi vuoden huhtikuun loppuun mennessä vähintään noin 140 metriä. Haminan kaupungininsinööri Ari Longan mukaan tavoitteena on kuitenkin saada uutta laituria rakennetuksi hieman vajaat 190 metriä.

– Urakoitsijan kanssa on tehty sopimus noin 140 metrin osuuden uusimisesta, mutta meillä on lisäoptio kahdesta noin 20 metrin osuudesta. Mikäli ensi vuoden talousarvioon saadaan riittävä määräraha, laituria rakennetaan nuo noin 40 metriä nyt sovittua enemmän, Lonka sanoo.

Juha Rika

6700215.jpg

Osa laiturista uusitaan myöhemmin

Hänen mukaansa kuluvan vuoden talousarvioon on Tervasaaren laiturityöhön varattu miljoona euroa. Alun perin ensi vuodelle suunniteltiin niin ikään miljoonan euron varausta, mutta lisäoptioiden mahdollistamiseksi esitys on 1,5 miljoonaa euroa.

Kimmo Seppälä

Laituria purettaessa kannen lisäksi poistetaan vanhat puupaalut. Rakennusvaiheessa ne korvataan teräksisillä porapaaluilla.
Laituria purettaessa kannen lisäksi poistetaan vanhat puupaalut. Rakennusvaiheessa ne korvataan teräksisillä porapaaluilla.

Mikäli optiot saadaan käytettyä, jää Tervasaarelle vanhaa laituria vielä reilut 130 metriä. Kyseessä on nykyistä entistä laivalaituria hieman kevytrakenteisempi osuus, jonka vaihtamista ei vielä ole ajoitettu.

Mikäli ensi vuoden talousarvioon saadaan riittävä määräraha, laituria rakennetaan nuo 40 metriä nyt sovittua enemmän. — Ari Lonka

Tervasaaren laiturin ensimmäisen osan korvaaminen uudella saatiin päätökseen viime vuoden kesään mennessä. Tuolloin laituria syntyi noin 80 metriä, jonka kustannukset olivat noin 900 000 euroa.

Puupilarit vaihtuvat teräksisiin

Tervasaaren uusi laituri eroaa sen tieltä väistyvästä eniten pilarirakenteiden osalta, sillä vanhat puuparrut korvataan uudislaiturissa teräksisillä porapaaluilla, jotka täytetään betonilla ja porataan kiinni kallioon. Uuden laiturin kansi on tehty entisen tavoin puusta. Esteettömyyttä edistetään vanhasta laiturista poiketen sijoittamalla alusten kiinnityspollarit laiturin merenpuoleiseen reunaan ja upottamalla laituriin alusten sähköliitäntäkaapeleita varten kannelliset kourut.

Kimmo Seppälä

Laiturityön ensimmäinen osa on vanhan puukannen irrottaminen, jonka jälkeen päästään paalutuksen kimppuun.
Laiturityön ensimmäinen osa on vanhan puukannen irrottaminen, jonka jälkeen päästään paalutuksen kimppuun.

Laituri ei jää meneillään olevan urakan ainoaksi kohteeksi, sillä Longan mukaan siihen kuuluu myös aikaisemmin uusitun laiturin merenpuoleisessa päädyssä olevan huonokuntoisen ja veneilijöille ongelmia tuottaneen nostoluiskan uusiminen.

– Siinä luiskassa on veden alla jonkinlainen porras, johon trailerit ovat tarttuneet kiinni. Tästä syystä koko luiska vaihdetaan.

Uusi luiska tulee ulottumaan jonkin verran nykyistä syvemmälle, sillä sen pituus on hieman vajaat 24 metriä. Leveyttä teräsbetonielementeistä tehtävälle luiskalle tulee noin neljä metriä.

Tervasaaren koko laiturin uusimisen oheistöineen on arvioitu maksavan kaikkineen lähes viisi miljoonaa euroa.