Polttoainevarkaat iskivät Mäkeläntien venerantaan Neuvottomassa — Ainakin kuuteen veneeseen on murtauduttu

Useisiin veneisiin on murtauduttu Neuvottomassa Mäkeläntien venerannassa sunnuntain ja tiistain välisenä aikana. Varkaat ovat vieneet polttoainetta ja työkaluja.

Rikosylikonstaapeli Jarmo Rahkola kertoo, että tähän mennessä Kaakkois-Suomen poliisille on ilmoitettu kuudesta varkaudesta.

— Kuudesta avoveneestä on viety polttoainesäiliö ja yhdestä näistä varastettiin myös työkaluja, Rahkola sanoo.

Poliisi arvelee, että asialla on yksi kopla, sillä ilmoitusten perusteella suurin osa varkauksista on tapahtunut maanantain vastaisena yönä. Rahkola kehottaa veneenomistajia tarkastamaan oman veneen tilanteen.

— Etenkin Mäkeläntiellä veneitään pitävien kannattaa käydä katsomassa, että kaikki on kunnossa.

Rahkola kertoo, että Etelä-Kymenlaaksossa on tehty venemurtoja tasaiseen tahtiin viime keväästä lähtien. Hänen mukaansa varkauksien ehkäisyyn toimii parhaiten valvonta. Valvontakamerat ja valvontapartiot ainakin vaikeuttavat varkaiden työtä.

Poliisi pyytää tapausten mahdollisia silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä. Havainnot voi ilmoittaa osoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 414 500.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet