Omatoimimatkailijoita tuli Kotkaan yli 4000

Linda Varoma

Omatoimimatkailijoita tuli Kotkaan yli 4000

Luksusristeilijät m/s Costa Mediterranea ja m/s AIDAmar toivat Kotkaan odotettua enemmän risteilyvieraita. Cursorin myynti- ja markkinointivastaava Petra Cranston kertoo, että vielä eilen illalla aluksilta oli tullut tieto 2500:sta omatoimimatkailijasta.

Maanantaiaamuna Kotkaan halusi yli 4000 risteilyvierasta. Helsingin, Porvoon ja Kotkan—Haminan alueen retkille lähti 1100 ihmistä. Kaikkiaan aluksilla oli yli 5300 matkustajaa.

— Saimme tilanteen onneksi hoidettua. Liikennöitsijöiden kanssa teimme hyvää yhteistyötä ja saimme iltapäiväksi vielä muutaman bussin lisää, Cranston selittää.

Linda Varoma

22452480.jpg

Torilla risteilyvieraita opastava Tiina Suni Cursorilta kertoi, että kovin ryysis oli kymmenen ja yhdentoista maissa. Eniten Sunilta on pyydetty karttoja.

— Monet ovat kysyneet, mitä kannattaisi tehdä tai käydä katsomassa. Vinkkejä on pyritty antamaan jokaisen toiveiden ja kiinnostusten kohteiden mukaan. Vieraita on niin paljon ja kaikki ovat erilaisia, Suni kertoo.

Sunin mukaan esimerkiksi lapsiperheitä on neuvottu Vellamon suuntaan. Risteilijöille oppaat ovat jakaneet karttoja, joihin on merkitty kaupungin puistot. Kartan mukainen kävelyreitti vie Katariinanniemeen asti.

Linda Varoma

Joaquin Sanz, Marisa Calvo, Montse Acevedo ja Jose Sanches halusivat Sapokan vesipuistoa ihailtuaan lähteä vielä Varissaareen.
Joaquin Sanz, Marisa Calvo, Montse Acevedo ja Jose Sanches halusivat Sapokan vesipuistoa ihailtuaan lähteä vielä Varissaareen.

Erityisesti Kotkan puistot ovat olleet kiinnostuksen kohteena.

— Ostimme suklaata ja kävimme junakierroksella. Juna pysähtyi venesatamaan ja näimme kauniin vesiputouksen. Siellä olisi voinut kävellä enemmänkin, perheineen Kotkaan tullut Cindy Altmann kertoo.

Altmannit saapuivat Kotkaan AIDAmarilla. Viikon mittainen risteily jatkuu Kotkan jälkeen Pietariin, Tallinnaan ja Tukholmaan ennen palaamistaan Saksaan.

Saksan Rostockista kotoisin oleva Nadine halusi tulla varta vasten Kotkaan, sillä Helsingissä hän on jo käynyt. Ennen tuloaan Sapokkaan perhe vieraili Maretariumissa.

— Olemme kävelleet ympäriinsä, kaupungin puistot ovat kauniita, Nadine kertoo.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.