Haminaan tuodaan 12 raitiovaunua Helsingistä — ”Olin itsekin yllättynyt, että niin kauas”

Käytöstä poistetut raitiovaunut on tarkoitus myydä.

HKL

Variotram-raitiovaunut eivät täysin sovellu Helsingin rataverkolle. Käytöstä poistettuja vaunuja tuodaan 12 Haminaan.

Helsingin kaupunki aikoo sijoittaa 12 raitiovaunua Haminan Mäkelänkankaalle. Helsinki on poistanut käytöstä yhteensä 40 Variotram-raitiovaunua, joista 12 tulee Haminaan väliaikaiseen säilytykseen todennäköisesti tammikuun lopulla. Vuosien aikana on käynyt ilmi, että Variotram-raitiovaunut eivät ole kori- ja telirakenteen osalta täysin soveltuvia Helsingin rataverkolle.

Kaikki Variotram-vaunut poistettiin Helsingin rataliikenteestä vuoden 2018 loppuun mennessä. Suurin osa käytöstä poistetuista vaunuista sijoitettiin väliaikaiseen telttahalliin Helsingissä, mutta tila tuli täyteen.

— Olin itsekin yllättynyt, että vaunut pitää sijoittaa niin kauas kuin Haminaan. Sopivaa tilaa ei ollut helppoa löytää, hallintojohtaja Yrjö Judström Helsingin kaupungin liikennelaitokselta kertoo.

Antti-Jussi Larvio

Vaunut sijoitetaan entisen liimapuupalkkitehtaan tiloihin Mäkelänkankaalle.

Vaunut tarkoitus myydä

HKL aikoo myydä vaunut yhteistyössä niiden toimittajan kanssa muualle Eurooppaan. Tavoitteena on säilyttää vaunuja Haminassa mahdollisimman lyhyen aikaa, kenties muutaman kuukauden, Judström arvioi.

— Logistisesti tämä on meille hankalaa, sillä vaunut todennäköisesti kuljetetaan Helsingin kautta pois. Turhaan niitä ei siirrellä, sillä se on kallista puuhaa.

Judströmin mukaan poistetut ratikat piti vuodenvaihteessa saada nopeasti pois tieltä, sillä ne haittasivat normaalia operointia. Mäkelänkankaalta löytynyt halli on yksityisomisteinen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.