Tilaajalle

Taimenaika antaa hyvän syyn valvontaan — Kymen Sanomat kiersi merellä kalastuksenvalvojien matkassa ja pääsi todistamaan tunteenpurkauksia "Pahempia sanaharkkoja ei yleensä synny"

Kalastus on vähentynyt itäisellä Suomenlahdella. Puutteita ja välinpitämättömyyttä löytyy kuitenkin jatkuvasti.

Kimmo Seppälä

Vesa Vanninen ja Petri Savola tarkastivat Kirkonmaan vesillä Pekka Henrikssonin (vasemmalla) ja Vesa Aurolan kalastusluvat. Kunnossa olivat.
Vesa Vanninen ja Petri Savola tarkastivat Kirkonmaan vesillä Pekka Henrikssonin (vasemmalla) ja Vesa Aurolan kalastusluvat. Kunnossa olivat.

Marraskuu on mantereen puolelta katsellen hiljaista aikaa merellä. Kotkasta keskiviikkona kalastuksen valvontakierrokselle lähteneet kalastusmestarit Vesa Vanninen ja Petri Savola kertoivat kuitenkin, että vesillä on etenkin suotuisan syyssään jatkuessa melko vilkasta.

Uusimmat uutiset