Taas loikka Haminan valtuustossa — Nyt siirtyi perussuomalainen kokoomukseen

Valtuutettu Kalle Heijari sanoo päätöksensä syiden olevan valtakunnallisia.

Liikehdintä valtuustoryhmien välillä Haminassa jatkuu. Perussuomalaisten ensimmäisen kauden valtuutettu, ylikonstaapeli Kalle Heijari on siirtynyt perussuomalaisista kokoomuksen valtuustoryhmään. Kokoomus ilmoitti uudesta valtuutetustaan tiistaina. Heijari sanoo olevansa valtuustoryhmässä sitoutumattomana, kuten hän oli myös perussuomalaisten valtuustoryhmässä.

Maanantaina haminalaisvaltuutettu Antti Pakkanen jätti keskustan valtuustoryhmän ja siirtyi perussuomalaisiin.

Heijarin mukaan Pakkasen siirtyminen ei millään tavoin vaikuttanut hänen ratkaisuunsa.

— Olen eronnut perussuomalaisten ryhmästä jo 15. elokuuta. Minulla syyt perussuomalaisten jättämiseen liittyvät lähinnä valtakunnan tason politiikkaan. Joidenkin perussuomalaisten somakirjoittelussa esimerkiksi on tiettyjä asioita käsitelty niin jyrkästi, ettei se minun ajatusmaailmaan ja arvoihin sovi. Esimerkiksi taannoinen poliisikomisarioiden ryöpytys maahanmuuttajakannoista oli sellaista kärjistelyä. Samaten eräiden perussuomalaisten henkilöiden käyttäytyminen on ollut sellaista, jota on mielestäni katseltu puolueessa liian pitkään, Heijari sanoo.

Heijarin mukaan Haminassa perussuomalaisten toiminta on ollut asiallista.

— Kuntapuolella ei ole pahaa sanaa sanottavana perussuomalaisista. Haminassa ovat perussuomalaiset toimineet todella hyvin.

Heijari sai viime kuntavaaleissa 176 ääntä.

Uusimmat uutiset